PK-MESTARUUSKILPAILUT




SCY:n alaosastot järjestävät kukin vuorollaan PK-mestaruuskilpailut. Kokeessa kilpaillaan kaikissa palveluskoirakokeen luokissa ja lajeissa, paitsi IPO ja opastus. Mestaruudet jaetaan vain III-luokissa niin, että jokaisesta lajista ratkotaan oma mestaruutensa. Mestaruudet jaetaan vain tuloksen saaneille koirille. Mestarit palkitaan SCY:n pronssisella plaketilla, kokeen paras palkitaan kiertopalkinnolla.

Kisassa kilpaillaan myös joukkuemestaruuskilpailu. Joukkueeseen osallistuvat koirat voivat kilpailla missä tahansa lajissa ja luokassa. Kukin koira edustaa yhtä alaosastoa ohjaajan ilmoituksen mukaan. Alaosastojen ei tarvitse ilmoittaa joukkuetta, vaan se muodostuu ilmoittautuneiden koirien mukaan. Kunkin joukkueen kolme parasta tulosta lasketaan yhteen. Pisteitä saa lisäksi joukkueen koiramäärän mukaan 1 piste / koira. Jokainen kilpailija tuo siis joukkueelleen ainakin yhden pisteen. Joukkuemestaruuden voittaa parhaan yhteispistemäärän saanut joukkue. Kolme parasta joukkuetta palkitaan.


_____________________________________________________________

PK mestaruudet 2.7.2011 Kemi. Yöttömän yön PK-kokeen yhteydessä.

Järjestäjinä SCY/Pohjois-Suomen alaoasto & Kemin seura- ja palveluskoirakerho. Koepaikka Sauvonsaaren urheilukenttä. Kilpailulajit ja -luokat: haku 1-3, jälki 1-3, etsintä 1-3 ja viesti 1-3. Ylituomarina toimi Allan Aula.

Haku mestaruuden voitti lkcn Goldlady’s Ginger’n Spice ohjaajana Anni Malkamäki. Jälkimestaruutta ei jaettu.

Kokeeseen osallistui 2 collieta. Koulutustunnuksia jaettiin 1 kpl (haku 1).

Joukkuemestaruuden voitti Pohjanmaan alaosasto.

Tuomarit:
Allan Aula - kilpailun ylituomari
Hilkka K. Palosaari - tottelevaisuus 3-luokka
Juhani Petäjistö - tottelevaisuus 2-luokka
Kari Nuutinen - haku ja esineruutu


Haku 2 (tottis - maasto – yht.):
clku Linnanneidon Jet Settery 62 Ohj. keskeytti.

Haku 3 (tottis - maasto – yht.):
1. lkcn Goldlady’s Ginger’n Spice 79/172/251 HK3, kokeen paras, Hakumestari & Mestareiden mestari

Joukkuekilpailut:
1. Pohjanmaan alaosasto XXXp


__________________________________________________________________________

PK mestaruudet 11.09.2010 Rauma

Järjestäjinä SCY/Turun alaosasto & Rauman käyttö- ja seurakoirat. Koepaikka Susivuoren kenttä. Kilpailulajit ja -luokat: haku 1-3, jälki 1-3, etsintä 1-3. Ylituomarina toimi Markku Tauluvuori.

Haku mestaruuden voitti cpkn Saviniityn Onerva, om. Jutta Ruokonen.
Jälki mestaruutta ei jaettu.
Kokeeseen osallistui 14 collieta. Koulutustunnuksia jaettiin kaikkiaan 6 kpl (haku 5, jälki 1).

Joukkuemestaruuden voitti Turun alaosasto.

Tuomarit:
M
arkku Tauluvuori ylituomari – tottis, esineruutu.
Sauli Suvitie – haku.
Katja Lepistö – jälki, esineruutu.


Haku 1 (tottis - maasto – yht.):
1. Sharleis Brainy Bill 95 190 285p HK1 Paras alokasluokan hakukoira& kokeen paras.
2. Snowpaw Captain Marvel 80 189 269p HK1
3. Linnanneidon Jet Settery 74 170 244p HK1
4. Lumipilven Niukin Naukin 58 129 187p
5. Finn Arrow Humorous Huffie 50 84 134p
Snowpaw Rogue 74 104 Ohj. keskeytti ennen esineitä
Irokon Donna Gloria 80 69 Ohj. keskeytti ennen esineitä
Final Fantasy's Be All Smiles 66 Ohj. keskeytti

Haku 2 (tottis - maasto – yht.):
1. Allegory Gawain 72 164 236p HK2

Haku 3 (tottis - maasto – yht.):
1. Saviniityn Onerva 71 186 257p HK3 Hakumestari & Mestareiden mestari

Jälki 1 (tottis - maasto – yht.):
1. Timonan Unigue Unice 84 116 200p

Jälki 2 (tottis - maasto – yht.):
1. Lumipilven Nippa Nappa 80 188 268p JK2

Jälki 3 (tottis - maasto – yht.):
1. Timonan Paradise Paige 72 147 219p

EK 1 (tottis - maasto – yht.):
Ruffenuff La Dolce Vita -- 109 109p , Ohj. keskeytti ennen tottista

Joukkuekilpailut:
1. Turun alaosasto 736p
2. Helsingin alaosasto 594p
3. Pirkanmaan alaosasto 478p


__________________________________________________________________________

PK mestaruudet 01.08.2009 Ylöjärvi

järj. Ylöjärven Käyttöhukat ry ja Pirkanmaan ao

Tuomareina:
Aimo Heino, ylituomari, jälki
Jani Heinilä, jälkikoirien esine-etsintä, tottelevaisuudet
Matti Viljamaa, henkilöetsintä, hakukoirien esine-etsintä

Hakukoe 1
1. Clku
Mironik´s Metis Ulla-Britt Öhberg, Geta 90/192/282 1-tulos, HK1, kokeen paras koira, paras alokasluokan koira
Cpkn
Snowpaw Rogue, Anne Vuori, Vehmaa 50/179/229
Clku
Mimosan Like A Strike, Heli Kopra, Kouvola 25/23/48

Hakukoe 2
Cpku
Irokon Dark Reverie, Johanna Ruottinen, Latovainio 54/185/239

Hakukoe 3
1. Cpku
Serica´s Doctor of Love, Irma Huttunen, Jyväskylä 78/174/252 2-tulos, HK3, Hakumestari 2009
2. Cpkn
Saviniityn Onerva, Jutta Ruokonen, Vuorentausta 73/151/224 3-tulos, HK3
Clku
Futuremaker´s Gloom Chaser, Salla Autio, Tampere 63/181/244


Jälkikoe 1
1. Cpkn
Misty Island Copycat, Tiina Alatalo, Mäntsälä 85/160/245 2-tulos, JK1
Cpku
Lumipilven Nippa Nappa, Pia Veikkolainen, Hyvinkää 63/85/148
Clkn
Dalimattas Action Lady, Anna Sinerheimo, Jkl mlk 0/137/137

Jälkikoe 2
1. Cpkn
Pim Bulan Williruusu, Sirpa Laakso, Salo 75/179/254 2-tulos, JK2, paras avoimen luokan koira

Jälkikoe 3
1. Clkn
Timonan Paradise Paige, Katri Leikola, Tottijärvi 70/172/242 2-tulos, JK3, Jälkimestari 2009
Clku
Walensian Maitre, Minna Saarinen, Hämeenkyrö 75/65/140


Joukkuekilpailu
1.Turun ao
2.Pirkanmaan ao
3.Keski-Suomen ao


__________________________________________________________________________

Collieiden PK-mestaruudet 30.8.2008

järj. Päijät-Hämeen ao ja Heinolan Palvelus- ja Seurakoira ry

ylituomari Jussi Hämäläinen – kaikki tottelevaisuudet
Vesa Häkkinen – jälkikoirien maastot
Miisa Hämäläinen – hakukoirien maastot

PAJÄ-1

Pim Bulan Williruusu ohj. Sirpa Laakso, Suomusjärvi, T 75 M 196 Yht. 271 / I JK1
Pim Bulan Xavier, ohj. Hanna Kiuru, Valkeakoski T 72 M 196 Yht. 268 / II JK1
Tanning Portfolio ohj. Marjaana Tykkyläinen, maastot ohj. Sirpa Heikura T 59 M 174 Yht. 233
Tanning Password ohj. Kristiina Palomäki, Nurmijärvi T 53 M 174 Yht. 227
Sandcastle's Crash in Time ohj. Jenni Taipalinen, Vaajakoski T 46 M 166 Yht. 212

PAJÄ-2

Walesian Maitre ohj. Minna Saarinen, Hämeenkyrö T 37 M 151 Yht. 188
Timonan Paradise Paige ohj. Katri Leikola, Tottijärvi T 65 M 66 Yht. 131

PAHA-1

Misty Island Joy N'Sorrow ohj. Rea Räsänen, Kitee T 49 M 128 Yht. 177

PAHA-2

Irokon Dark Reverie ohj. Johanna Ruottinen, Latovainio T 59 M 193 Yht. 252
Cinnabery's Old Yeller ohj. Sari Nurmi, Viiala T 70 M 17 Yht. 87
Futuremaker's Ginger Ale ohj. Marjo Järventausta, Ylöjärvi T 17 M 0 Yht 17
Sericas's Doctor of Love ohj. Irma Huttunen, Jyväskylä T 80 M 0 Yht. 80

PAHA-3

Futuremaker's Gloom Chaser ohj. Salla Autio, Tampere T 74 M 130 Yht. 204
Ruffenuff Qavantina ohj. Nina Koso, Hamina T 41 M 154 Yht. 195


Joukkuekilpailu

1. Pirkanmaan ao
2. Turun ao
3. Kymen ao

Kokeen parhaat pisteet kerännyt koirakko (Poken malja):
pkn Pim Bulan Williruusu, om. Sirpa Laakso, Suomusjärvi

Jälkikoiran kannustuspalkinto:
lkn Tanning Password, om. Kristiina Palomäki, Nurmijärvi

Hakukoiran kannustuspalkinto:
pku Irokon Dark Reverie, om. Johanna Ruottinen, Latovainio

Positiivisen koirakon kannustuspalkinto:
pkn Misty Island Joy N´Sorrow, om. Rea Räsänen Kitee



__________________________________________________________________________

HYVINKÄÄ 9.9.2007

Järjestäjänä SPL-Itu ry

Tuomarit:
Vesa Kuosmanen – tottelevaisuus
Eeva Hiltunen – jälki, jälkikoirien esine-etsintä
Marja Hurme – henkilöhaku, hakukoirien esine-etsintä


Jälkikoe alokasluokka
clku Tanning Portfolio, om. Marjaana Tykkyläinen, ohj. Sirpa Heikura t41, m30/164 yht, 235
cpku Pim Bulan Ville Vallaton, om ja ohj. Katri Valo kesk.

Jälkikoe voittajaluokka
clkn Tanning Lee Remick, om. ja ohj. Marjaana Tykkyläinen kesk.
cpkn Lawless The Master's Touch, om. ja ohj. Pia Veikkolainen t67, m23/145 yht. 235

Hakukoe avoin luokka
cpkn Saviniityn Onerva, om. ja ohj. Jutta Hartikainen t53, m26/103 yht. 182
clkn Futuremaker's Ginger Ale, om. ja ohj. Marjo Järventausta t57 m28/108 yht. 193
cpku Serica's Doctor of Love, om. ja ohj. Irma Huttunen t80, m 28/60 yht. 168

Hakukoe voittajaluokka
clku Futuremaker's Gloom Chaser, om. ja ohj. Salla Autio t47 m12/55 yht 114 kesk.
cpku Twilight Moon Incomparab Immo, om. ja ohj. Hanna Silander t71, m25/0 yht. 96 kesk.

Joukkuekisat:
1. Pirkanmaan ao 493 p
2. Helsingin ao ja Kymen ao 237 p.
3. Keski-Suomen ao 169 p.



__________________________________________________________________________


TIKKAKOSKI 15.7.2006

Tuomareina Pekka Väisänen (tottelevaisuus), Ismo Lönnmark (jälki + esineruutu), Pasanen Pirjo (haku)

HAKUKOE 1. luokka
1. cpku Final Fantasy’s Arcturus om. Kati ja Mikael Kangasniemi, ohj. Kati Kangasniemi, Helsingin ao t70 m175 245 2-tulos HK1 1. kokeen paras, alokasluokan paras
clkn Spring Symphony Beloved Bean om./ohj. Sari Torkkeli, Pirkanmaan ao t45 m191 236
clkn Futuremaker’s Ginger Ale om./ohj. Marjo Järventausta, Pirkanmaan ao t 44, m 116 160
cpku Irokon Dark Reverie om./ohj. Johanna Ruottinen, Keski-Suomen ao t56 m102 158
clkn Dalimattas Action Lady om./ohj. Anna Sinerheimo, Keski-Suomen ao t84 m30 114

HAKUKOE 2. luokka
clku Dandinas Just a Master om./ohj. Liisa Suvanto, Helsingin ao t62 m153 215

HAKUKOE 3. luokka
cpku Black Gary Jesse James om./ohj. Irma Huttunen, Keski-Suomen ao t 75 m132 207
cpkn Ruffenuff Qavantina om./ohj. Nina Koso, Kymen ao t48 m154 202
clku Sandcastles’s Trick or Treat om. Mia Niininen, ohj. Eija-Riitta Kujala, Keski-Suomen ao t- m143 kesk. 143

JÄLKIKOE 1.luokka
clkn Tender Wind’s Blue Sky om./ohj. Mari Yli-Jaakkola, Turun ao t59 m104 163
cpkn Roxier’s Sweet Melody om./ohj. Maarit Saarto, Helsingin ao t 42 m104 146
clkn Dandinas Guardian Angel om./ohj. Marjaana Alamikkelä, Pohjois-Suomen ao t0 m28 kesk. 28

JÄLKIKOE 2. luokka
clkn Selbit Hunky Dory om./ohj. Katri Leikola, Pirkanmaan ao m186 t57 243
cpkn Ruffenuff Querida de Luna om./ohj. Marjo Vainio, Kymen ao t31 m79 110 kesk.

JÄLKIKOE 3. luokka
clkn Secrets Affair’s Devil in Disquise om./ohj. Jaana Sinko, Pohjanmaan ao t 1 m177 178
cpkn Lawless The Masters Touch om./ohj. Pia Veikkolainen, Helsingin ao t 0 m 58 kesk 58

Joukkuemestaruudet

1. Pirkanmaan ao 642 p (3 koiraa)
Selbit Hunky Dory 243 + Futuremaker’s Ginger Ale 160 + Spring Symphony Beloved Bean 230 + 3 p = 642 p.

2. Helsingin ao 610 p (4 koiraa)
Final Fantasy’s Arcturus 245 + Dandinas Just a Master 215 + Roxier’s Sweet Melody 146 + 4 p = 610 p

3. Keski-Suomen ao 512 p (4 koiraa)
Irokon Dark Reverie 158 + Black Gary Jesse James 207 + Sandcastles’s Trick or Treat 143 + 4 p = 512 p



__________________________________________________________________________


VEHKALAHTI 4.9.2005

Tuomareina Vesa Häkkinen, Laura Mäkelä ja Olli Paasonen

Etsintäkoe3:
pkcu Purple Pearl’s Heart Throb ja Sirja Dimitroff 72/100/172 -

Jälkikoe1:
1. lkcn Selbit Hunky Dory ja Katri Leikola 71/192/263 II JK1 Paras Alokas & Kokeen Paras

Jälkikoe2:
1. lkcn Secret Affair’s Devil in Disquise ja Jaana Sinko 85/160/245 II JK2 Avoimen Paras
2. lkcn Tanning Lee Remick ja Marjaana Tykkyläinen 75/162/237 III JK2
- pkcu Cajendo Caro Cecar ja Marika Julin kesk/80/80 -

Jälkikoe3:
1. lkcn Sharleis Mighty Mandy ja Päivi Vuori 70/180/250 II JK3
Jälkimestari
- lkcn Tanning Lana Turner ja Merja Isonikkilä 76/28/104 -

Hakukoe1:
pkcu Final Fantasy’s Arcturus ja Kati Kangasniemi 68/150/218 -
lkcu Dandinas Looking Good ja Salla Suomensaari 62/145/207 -

Hakukoe2:
1. pkcn Ruffenuff Qavantina ja Nina Koso 75/169/244 II HK2

Hakukoe3:
1. pkcn Pandarellan Gilda ja Taina Mäki 72/185/257 II HK3
Hakumestari ja Mestareitten Mestari
pkcn Ruffenuff Lady Caramba ja Terhi Railo 51/165/216 -
pkcu Candymoon Eight Wonder ja Pia Veikkolainen 72/129/201 -
lkcu Sandcastle´s Trick or Treat ja Eija-Riitta Kujala kesk/117/117 -

Joukkuemestaruus:
1. Kymenläänin alaosasto
2. Helsingin alaosasto
3. Pohjois-Suomen alaosasto



__________________________________________________________________________


LOHTAJA 12.9.2004

Tuomareina toimivat jälkikoirille Veijo Kinnunen ja hakukoirille Markku Piippo

Alokasluokan jälki
1. Clkn Tanning Lana Turner tottis 81 maasto 179 = 260 II, JK1
2. Cpkn Lawless The Masters Touch tottis 79 maasto 180 = 259 II, JK1
Clkn Tanning Lee Remick tottis 52 maasto 179 = 231

Avoimen luokan jälki
1. Clkn Sharleis Mighty Mandy tottis 75 maasto 200 = 275 I JK2
Cpkn Springmist's Anastasia tottis 77 maasto 108 = 185

Voittajaluokan jälki
1. Cpku Purple Pearl's Heart Throb tottis 74 maasto 179 = 253 II, JK3
JÄLKIMESTARI
Clkn Sharleis Texas Theresa tottis 62 maasto 191 = 253

Voittajaluokan haku
1. Clku Häntiäisen Big Boss Buster tottis 84 maasto 181 = 265 II, HK3
HAKUMESTARI
2. Clku Auringonkukan Asseri tottis 79 maasto 181 = 257 II, HK3
Clku Sandcastle's Trick Or Treat tottis 65 (ohjaaja keskeytti)

Paras alokasluokan koira: Tanning Lana Turner
Paras avoimen luokan koira: Sharleis Mighty Mandy
Päivän paras: Sharleis Mighty Mandy
Jälkimestari: Purple Pearl's Heart Throb
Hakumestari: Häntiäisen Big Boss Buster
Mestareitten mestari: Häntiäisen Big Boss Buster

Joukkuekisa
1. Pohjois-Suomen alaosasto
( Tanning Lana Turner, Purple Pearl's Heart Throb, Auringonkukan Asseri )
2. Helsingin alaosasto
( Lawless The Masters Touch, Springmist's Anastasia, Häntiäisen Big Boss Buster
3. Kymen alaosasto
( Tanning Lee Remick, Sharleis Texas Theresa )



__________________________________________________________________________


ULVILA 21.9.2003

Jälkikoe 1
clkn Tanning Lee Remick, om. Riitta Laurila, ohj. Marjaana Tykkyläinen (Kymen ao) t86, m102, yht.188, -
cpku Fribyn Ole, om. P.Nuutila ja T.Kaski, ohj. Tomi Kaski (Satakunnan ao) t-, m80, yht.80, kesk.

Jälkikoe 2
clku Timonan Jaromir Jagr, om. & ohj. Katri Leikola (Pirkanmaan ao) t76, m56, yht.132, -
cpku Cajendo Caro Cecar, om. & ohj. Marika Julin (Helsingin ao) t-, m105, yht. 105, kesk.

Jälkikoe 3
Jälkimestari 2003
clkn
Sharleis Texas Theresa, om. & ohj. Sirpa Heikura (Kymen ao) t85, m184, yht.269, II-tulos, JK3, 1.sija
cpku Purple Pearl`s Heart Throb, om. & ohj. Sirja Dimitroff (Pohjois-Suomen ao) t80, m32, yht.112, -

Hakukoe 1
cpkn Ruffenuff Qavantina, om. & ohj. Nina Koso (Kymen ao) t71, m197, yht.268, II-tulos, HK1, 1.sija
cpkn Ruffenuff Querida de Luna, om. & ohj. Marjo Vainio (Kymen ao) t-, m-, kesk.

Hakukoe 2
clku Häntiäisen Big Boss Buster, om. & ohj. Antti Konttinen (Helsingin ao) t96, m184, yht.280, I-tulos, HK2, 1.sija
clku Dandinas Just a Master, om. & ohj. Liisa Suvanto (Helsingin ao) t60, m186, yht.246, -
cpku Candymoon Eight Wonder, om. & ohj. Pia Veikkolainen (Helsingin ao) t40, m146, yht.186, -

Hakukoe 3
Hakumestari 2003
cpkn
Pandarellan Gilda, om. & ohj. Taina Mäki (Helsingin ao) t74, m194, yht. 271, I-tulos, 1.sija
cpkn Ruffenuff Kalimba de Luna, om. & ohj. Mirva Vainio (Kymen ao) t81, m176, yht.256, II-tulos, HK3, 2.sija
clkn Futuremaker`s Fashion Lady, om. & ohj. Salla Järventausta (Pirkanmaan ao) t54, m177, yht.231, -
cpku Twilight Moon Al`dent de Niro, om. & ohj. Hanna Silander (Pirkanmaan ao) t68, m85, yht.153, -
cpkn Ruffenuff Dilly Digiback, om. & ohj. Riitta Lindström (Helsingin ao) t52, m71, yht.123, -
clku Sandcastles Trick or Treat, om. Miia Niininen, ohj. Jarmo Sandelin (Keski-Suomen ao) t-, m120, yht.120, kesk.

Joukkuemestaruus
1. Kymen alaosasto 799 p.
2. Helsingin alaosasto 718 p.
3. Pirkanmaan alaosasto519 p.
4. Keski-Suomen alaosasto 121 p.
5. Pohjois-Suomen alaosasto 113 p.



__________________________________________________________________________


MAANINKA 28.09.2002

Jälkikoe 1
Cajendo Caro Cecarom. & ohj. Marika Julin, Kirkkonummi (Helsingin ao) Tottis 75, jälki 166, esineet 30 = 271 p, 1.tulos, -> JK1

Jälkikoe 2
Timonan Jaromir Jagrom. & ohj. Katri Leikola, Tampere (Pirkanmaan ao) Tottis 63, jälki 25, esineet 19 = 107 p.

Jälkikoe 3
FIN KVA JK3 Sharleis Texas Theresaom. & ohj. Sirpa Heikura, Imatra (Kymenläänin ao) Tottis 62, jälki 138, esineet 24 = 224 p.

Hakukoe 1
Häntiäisen Big Boss Buster om. Tea Konttinen, ohj. Antti Konttinen, Hyvinkää (Helsingin ao) Tottis 86, haku 112, esineet 29 = 227 p.

Hakukoe 2
Pim Bulan Silva the Catom. Christel Sellman, Porvoo (Helsingin ao) Ohj. Tottis Petteri Hotinen, maasto Christel Sellman Tottis 42, haku 156, esineet 30 = 228 p.

Hakukoe 3
Hakumestari 2002
FIN KVA
Twilight Moon Al'dent De Niroom. & ohj. Hanna Silander, Häijää (Pirkanmaan ao) Tottis 86, haku 159, esineet 30 = 275 p. -> HK3
Linnanneidon Cindyom. & ohj. Teresa Kvarngård, Kirkkonummi Tottis 80, haku 166, esine 28 = 274 p. -> HK3
FIN KVA, HK3 Hofflane's Texas Express om & ohj. Sirja Dimitroff, Oulu (Pohjois-Suomen ao) Tottis 61, haku 155, esineet 11 = 227 p.
Sandcastle's Trick Or Treatom. Mia Niininen ohj. Eija-Riitta Kujala, Piippola (Keski-Suomen ao) Tottis 48, haku 149, esineet 27 = 224 p.



__________________________________________________________________________


KAJAANI 1.-2.9.2001

Jälkikoe 3
cpku Tanning Famous Filho, om. Kauko Kinnunen ohj. Timo Leinonen, 235 t45 m190 III
clkn Bell Pepper's Chansonette, Henna Koistinen ja Arsi Liimatta, 170 t88 m82

Hakukoe 3
Hakumestari 2001
cpku
Hofflane's Texas Express, Sirja Dimitroff, 256 t76 m180 II HK3
cpku Twilight Moon Al'Dent de Niro, Hanna Silander, 247 t89 m158 II HK3
clkn Nuuskakairan Auringonkukka, Marjo Orre, 237 t60 m177 III

Hakukoe 1
clku Dandina's Just a Master, Liisa Suvanto, 239 t39 m158 II

Joukkuekisa
1. Pohjois-Suomen ao, 732 p.
2. Pirkanmaan ao, 248 p.
3. Helsingin ao, 198 p.


__________________________________________________________________________


RAISIO 30.9.2000

Jälkikoe 1
clku Walanos Huckleberry Finn, Katri Leikola, 231 t71 m160 III JK1
clku Calibra's As You Like, Marika Konu, 191 t62 m129
cpku Snowpaw American Goblin, Maria Liikanen, 176 t84 m92
clkn Mimosan Gleam of Hope, Sanna Lohenoja, 159 t47 m112
cpkn Friby'n Giggiolina, Jaana Pajunen, 152 t34 m118
cpku Friby'n Enighet, Maarit Rintala, 142 t80 m62
cpku Barksdale Stormsong, Tuija Heikkilä, 126 t76 m50
cpkn Ketopin Lolitas Lulu, Päivi Nuutila, 121 t64 m57
cpku Friby'n Ole, Tomi Kaski, 113 t55 m58

Jälkikoe 2
cpkn Cetican's Chrystal In Blue, Pauliina Lehtonen, 237 t38 m199 III

Jälkikoe 3
Jälkimestari 2000
clkn
Sharleis Texas Theresa, Sirpa Heikura, 283 t74 m164 I JK3
clku Zaradi's My Destiny, Katri Lepistö, 154 t51 m103
clku Sharleis Tennessee Ted, Jaana Sinko, 154 t74 m82
cpku Fallow-Field's Mac Silveray, Pia Outinen, 140 t60 m80

Hakukoe 1
cpkn Ruffenuff Dilly Digipack, Riitta Lidström, 247 t54 m193 II
cpku Ruffenuff Ritmo San Remo, Päivi Norhio, 171 t66 m105
cpku Purple Pearl's Exotix Beast, Reea Herva, 108 t78 m27
cpkn Purple Pearl's Facsimile Lady, Heidi Viitaniemi, 92 t65 m27

Hakukoe 2
cpkn Ruffenuff Calimba De Luna, Mirva Vainio, 262 t76 m186 II HK2
cpku Starlight, Maija Viirros, 224 t79 m145 III
clku Sandcastle's Crash Boom Bang, Mari Morko, 219 t73 m146 III
clku Sunsweet Sky'scraper, Riitta Mankinen, 172 t67 m105
cpkn Finn Arrow Golden Radiant, Taira Lehtiniemi, 110 t83 m27

Hakukoe 3
Hakumestari 2000
cpku
Twilight Moon Al'Dent de Niro, Hanna Silander, 249 t80 m169 II HK3
cpkn Linnanneidon Cindy, Teresa Kvarngård, 244 t96 m148 II
cpku Hofflane's Texas Express, Sirja Dimitroff, 201 t70 m131
cpkn Pihatuvan Orchidea, Maija Viirros, 177 t62 m115

Joukkuemestaruus
1. Helsingin ao, 701 p.
2. Pirkanmaan ao, 680 p.
3. Turun ao, 588 p.


__________________________________________________________________________

HEINOLA 12.9.1999

Jälkikoe 1
cpku Suvituikun City-Bear, Heli Heikkonen, 243 t48 m195 II
cpku Sandcastle's Born To Be Bad, Aki Heiskanen, 182 t62 m120
cpkn Cetican's Chrystal In Blue, Pauliina Lehtonen, 151 t54 m97
clku Walanos Huckleberry Finn, Katri Leikola, 103 t51 m52
Vesimiehen Etsivä, Nina Hurskainen, 96 t41 m55
clk Secret Affair's Careless Whisper, Tiina Heikkinen, 92 t55 m37
cpkn Greengrove Tina Turner, Anne Karhu, 85 t10 m75

Jälkikoe 2
cpk Cetican's Double Dazzling, Taina Majander, 225 t50 m175 III
cpku Fallow-Field's Mac Silveray, Pia Outinen, 204 t49 m155
cpku Sandcastle's Master Of Arts, Matti Loukiainen, 193 t69 m114
cpku Golden Rose Knight Rider, Matti Virsu, 139 t39 m100

Jälkikoe 3
Jälkimestari 1999
clkn
Sharleis Texas Theresa, Sirpa Heikura, 226 t57 m169 III
clku Zaradi's My Destiny, Katri Lepistö, 117 t62 m55
clku Futuremaker's Favour Boy, Arja Heiskanen, 105 t76 m29
Tanning Famous Filho, Kauko Kinnunen, 89 t46 m43

Hakukoe 1
clku Sunsweet Scy'scraper, Riitta Mankinen, 250 t75 m175 II HK1
cpkn Finn Arrow Golden Radiant, Taira Lehtiniemi, 198 t56 m142
clkn Futuremaker's Fashion Lady, Salla Järventausta, 189 t54 m135
clku Dalimattas Blue Phantom, Anna Sinerheino, 115 t29 m86

Hakukoe 2
clku Dalimattas Special Spencer, Åsa Wilkman, 214 t74 m140 III
clku Sandcastle's Trick Or Treat, Mia Niininen, 134 t50 m84
Mäkitalon Edward, Pirjo Salonen, 93 t74 m19

Hakukoe 3
Hakumestari 1999
cpku
Twilight Moon Al'dent de Niro, Hanna Silander, 227 t90 m137 III
clkn Nuuskakairan Auringonkukka, Marjo Orre, 216 t70 m146 III
clku Raynoor Rock'n'Roll, Minna Kolehmainen, 216 t75 m141 III
cpku Hofflane's Texas Express, Sirja Dimitroff, 132 t37 m95

Viestikoe 1
clku Sunsweet The Ringmaster, Liisa Suvanto, 209 t56 m153

Viestikoe 3
clku Baubon's James Bond, Mari Koskinen, 66 t54 m12

Joukkuemestaruus
1. Pirkanmaan ao, 701 p.
2. Helsingin ao, 680 p.
3. Kymenläänin ao, 588
Pohjois-Suomen ao, 440 p.
Keski-Suomen ao, 437 p.
Päijät-Hämeen ao, 289 p.
Satakunnan ao, 117 p.