Collierotujen alkuperä on mysteeri,
mutta colliet ovat toimineet Skotlannin nummilla lammaspaimenien
apuna jo kauan. Ulkomuotoa alettiin kehittää vasta kun
kuningatar Victoria kiinnostui roduista. Ensimmäiset colliet
esiintyivät Birminghamin näyttelyssä vuonna 1860.
Nämä koirat ovat suurelta osin kaikkien nykyisten
collieiden esi-isiä. Englannissa jo vuoden 1871 Birminghamin
näyttelyssä lyhyt- ja pitkäkarvaiset colliet erosivat
näyttelykehissä omiksi roduikseen.
KANTA MUISSA MAISSA
Pitkäkarvainen collie on levinnyt
kautta koko maailman. Suurimmat rekisteröintiluvut kirjataan
Englannissa ja Yhdysvalloissa. FCI:n hyväksymä
rotumääritelmä on voimassa muualla maailmassa, mutta
Amerikassa on rotumääritelmä, jossa koirien
säkäkorkeus on +7cm ja sallituissa väreissä on
eroja eurooppalaisiin verrattuna. Ulkomuodollisesti poikkeavuudet
ovat kuitenkin vähäisiä, lähinnä Amerikan
ja Euroopan kannoissa löytyy eri tyyppisiä virheitä.
Suomessakin on amerikkalaisia linjoja sekä lyhyt- että
pitkäkarvaisissa collieissa. Englannissa on kautta aikoja ollut
siitosmatadoreja. Viimeinen käytetyin siitosmatadori oli Dazzler
of Dunsinane, joka on syntynyt 1960-luvun puolivälissä.
Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että koko
Euroopassa ei löydy sukutaulua jossa ei näy tämän
uroksen vaikutus. Amerikkaan vietiin paljon englantilaisia koiria
1900-luvun alkupuolella, sen jälkeen tuonti on rajoittunut
muutamaan yksilöön.
KANTA SUOMESSA
Ensimmäisen skotlantilaisen
paimenkoirauroksen Lord Aberdeen tuotti espoolainen tilanhoitaja
Heinburger Suomeen vuonna 1889. Samoihin aikoihin Jokioisten
kartanoon tuotettiin paimennustehtäviin useita koiria
Englannista ja Skotlanista. Vuosisadan alussa he hoitivat suurimmaksi
osaksi collien
jalostuksen Suomessa. Skotlantilaiset paimenkoirat esiintyivät
jo Suomen Kennelklubin ensimmäisessä näyttelyssä
Helsingissä vuonna 1891. Tällöin esillä oli
ainoastaan pitkäkarvainen muunnos.
Pitkäkarvaiset
Nykypäivän colliesta löytyy
vielä vuonna 1946 kasvatustyön aloittaneen Klaudia
Sundbergin von Durchwald koiria. Hän toi Englannista
jalostukseen huippukoiria Ladypark kennelistä. 1960-luvulla
Matti Kilpinen toi Englannista merkittävän jalostusuroksen
Sheildon Sterling from Shiel:n, joka on myöskin säilynyt
nykyisten collieiden sukutauluissa. 1970-luvulla tuli Suomeen uusi
collie tyyppi Dazzler of Dunsinanen jälkeläiset Rokeby
kennelistä Englannista sekä eri puolilta Ruotsia.
Kasvattajien määrä kasvoi nopeasti ja rodusta tuli
suosittu. Tuontikoiria tuli runsaasti sekä Ruotsista että
Englannista.
1980-luvulla collien suosio nousi vieläkin ja
vuosittaiset pentumäärät ylittivät vuosikymmenen
lopulla jopa 1500 pentua. Ruotsalaisia, englantilaisia sekä
vanhoja suomalaissukuja yhdistämällä useat suomalaiset
colliet saavuttivat KANS MVA:n arvon ja rodun taso oli hyvä.
Joskin geenipooli kapeni Suomessa kuten muuallakin Euroopassa,
sillä halutuimpia jalostusyksilöitä olivat Dazzler
of Dunsinanee’n johtavat jalostuskoirat.
Suomessa kasvatetuista blue merle koirista
kuuluisia olivat N MVA Joutsenlammen Moore ja KANS MVA V-82 Sunsweet
Blue is The Pop. 1980-luvun loppupuolella vaikutti blue merle
jalostuksessa Mooren pojantyttären poika
KANS&FIN&EST MVA V-87-88-89 Niittykasteen Sensaatio ja
englannintuonti KANS&FIN&N MVA Antoc Gary Glitter.
Nykyään on vaikea löytää blue merle
collieta, jonka sukutaulussa ei esiintyisi joku mainituista blue
merle uroksista. Soopeli ja tricolour väreissä tilanne
on paljon parempi, joskin ajoittain on aikansa
menestyksekkäimpiä ja joitain tuontikoiria käytettetty
tarpeellista enemmän jalostukseen (yli 250
jälkeläistä elinaikana).
1990-luvulla collien suosio laski ja
rekisteröintimäärät romahtivat 700 pentuun
vuodessa. Jalostuskoiria tuotiin Brasiliasta, Englannista, Irlannista,
Italiasta, Ruotsista, Saksasta, Tanskasta, Tsekkoslovakiasta,
USA:sta, Unkarista ja Virosta. Suomessa hallitsee
rotumääritelmän mukainen koira, joka kykenee liikkumaan
vaivattomasti ja voittamaan näyttelyissä ryhmä- ja
BIS sijoituksia sekä toimimaan palveluskoirana.
Lyhytkarvaiset
Marita Axi tuotti ensimmäinen
lyhytkarvaisen collien V-77 Glennfield's Gordiet Girl Suomeen vuonna
1976 Ruotsista. Vuonna 1978 tuli Englannista samalle omistajalle uros
Foxearth Jubilation. Tämän jälkeen Suomeen on tuotettu
nykypäiviin asti lähes vuosittain uutta jalostusmateriaalia
Ruotsista ja Englannista, joten Suomen lyhytkarvakanta perustuu
paljoilti ruotsalaisiin ja englantilaisiin koiriin ja linjoihin.
Rotukirjat lyhytkarvaisten collieiden osalta suljettiin viimeisen
kerran Englannissa vuonna 1993. Linjojen onnistuneen
yhdistämisen vuoksi suomalaisia lyhytkarvaisia
kiitellään usein erittäin korkeaksi tasoltaan.
1990-luvun lopulla on tuotettu myös muutama amerikkalaislinjainen
uros.
Aikansa menestyneet urokset ovat
olleet myös haluttua jalostusmateriaalia, mutta kasvattajien
tulee muistaa vaalia kannan geenipoolin säilyttämistä
laajana ikäluokittain käyttämällä erisukuisia
uroksia ja narttuja. Koska Suomen lyhytkarvakanta on pieni
(120-150 pentua/vuosi), tulee kasvattajien tarkkailla erityisesti
ettei matadoriuroksia syntyisi ja jokin uros pääsisi
hallitsemaan useita ikäluokkia, mikä on ongelmana kaikissa
pienissä roduissa.
|