Re: CEA-geenitesti tulosketju

Terveyslistaukset löytyvät täältä

Valvojat: Mia Möller, Kirsi Leppälammi

Re: CEA-geenitesti tulosketju

ViestiKirjoittaja Mia Möller » 12.03.2012 20:56

Täältä ei takuulla pudotella tahallaan kenenkään tuloksia pois (tässä ei niin oletettukaan mutta aiemmin on joskus esiintynyt sellaisia epäilyksiä) mutta jos uusien tuloksien lisääjä ei kopioikaan VIIMEISINTÄ viestiä vaan epähuomiossa jonkin aiemmista eikä sitä kukaan muukaan heti huomaa, voi käydä niin että jotkin viimeisessä tai viimeistä edellisissä viesteissä olevat tulokset tipahtavat pois ja ketjun aiempia viestejä poistettaessa ne "häviävät" kokonaan.

Kuka tahansa joka huomaa tällaisen käyneen, voi korjata asian kopiomalla viimeisen viestin (älkää käyttäkö lainaa-toimintoa vaan kopioikaa viestin tulosluettelo ilman kommentteja uuteen vastaukseen) ja lisäämällä pudonneet tulokset mukaan.


* Poistelin jälleen noita ylimääräisiä viestejä. Yritin olla tarkka, ja tarkistaa, ettei kenenkään tulos jäisi pois.

Jätän tämän Mian viestin tähän ylös näkyvin muistutukseksi, että tahallaan ei kenenkään tuloksia pudotella. Mia myös antaa hyvän vinkin tuosta kopioimisesta.*

-- Kirsi Leppälammi

Mia Möller
 
Viestit: 741
Liittynyt: 25.04.2005 00:06
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: CEA-geenitesti tulosketju

ViestiKirjoittaja Kirsi Leppälammi » 06.06.2017 22:02

PITKÄKARVAISET:

Black Indian Queen of Kingly Shine CEA - kantaja

Black Gary Dressing Well (Irokon Moonlight - Ingledene Welcome Back) CEA - normaali
Black Gary Touch Of Blue (Black Gary Blue Top Brut - Droplet's On My Mind) CEA - kantaja, rcd2-PRA normaali

Black Sara's Pop Muzic: crd, rcd2-PRA normaali

Boomerang - normaali

Brown Bear of Kingly Shine (Glasgowhill Looking Glass - Windflower of Dawn Harbour) - kantaja

Candymoon True Blue Star (Candymoon Eddie Cochran - Siniketun Taikakuu) - kantaja
Carlitos Artistic Angus (Timonan Viking Viggo - Margrave Hills Credo in Te) - kantaja
Carnoustie's Frostflake CEA/CH - sairas, rcd2-PRA - normaali
Carnoustie's Rameses - kantaja

Dispiritos Knockin Groovy Boots - kantaja
Dispiritos Written All Over - kantaja
Dispiritos Truly Groovy Deeply - kantaja
Dispiritos I'm Too Groovy - kantaja
Dispiritos A Legend Is Written - kantaja
Dispiritos Legends And Tales - sairas
Dispiritos Kiss From A Legend - sairas

Downmoore Above The Law CEA/CH - sairas, rcd2-PRA - normaali
Downmoore No Comments CEA/CH - sairas, rcd2-PRA - normaali

Ghost Story's Eyesmaker - kantaja
Ghost Story's Sunny Side - kantaja

Glasgowhill´s Me To Please - normaali, rcd2-PRA - normaali
Glasgowhills Silver Bullet - kantaja, rcd2-PRA - normaali
Glasgowhills Love Me Tender - kantaja, rcd2-PRA - normaali

Goldbody's Princess (Corydon Catch Me Driftin - Goldbody's Once In A Lifetime) - kantaja
Goldbody's Prfessor (Corydon Catch Me Driftin - Goldbody's Once In A Lifetime) - kantaja

Golden Rose Via Dolorosa - normaali

Goldentroll's Song Of Ice And Fire - kantaja

Hannah Abbot della Casa dei Collies (Siniketun Slash Hudson - Olympic Flame von der Ischlerbahn) - normaali
Hudson Flash Black della Casa dei Collies (Siniketun Slash Hudson - Olympic Flame von der Ischlerbahn) - normaali

Honey Melon Pinas Amery - kantaja
Honey Melon Pinas Amanda - crd
Honey Melon Pinas Annie - kantaja
Honey Melon Venice And You - kantaja

Hovihaukun Nina Ricci (Silverlady´s Dream Maker - Dreams Of Woodland Prada) - sairas

Ingledene Welcome Back (Ingledene Mr Majestic - Black Gary La Dame Chere) CEA/CH - kantaja

Irokon Moonlight - kantaja
Irokon Shockwave (Black Gary Jesse James - Irokon Donna Gloria) - kantaja

Kangasvuokon Merlin - kantaja

Karowi's Mister Blue - normaali

Leaftribe Black Pearl - kantaja
Leaftribe Old Black Joe - kantaja
Leaftribe Onyx Noir - kantaja

Merry Moonray's Dante Alighieri - kantaja
Merry Moonray's Drama Queen - kantaja
Merry Moonray's Firecracker - kantaja
Merry Moonray's Firestorm - normaali
Merry Moonray's Firepower - kantaja
Merry Moonray's Firefox - kantaja
Merry Moonray's Firedancer - normaali
Merry Moonray's Grace Kelly - kantaja
Merry Moonray`s Masterpiece - kantaja
Merry Moonray's Sophia Loren - kantaja
Merry Moonray's Vivien Leigh - kantaja

Pajukola Sani Soila (Siniketun Extreme - Pajukola Sorja) - kantaja

Poet In My Heart At Wicani - kantaja

Roxier's Snow Blue - normaali
Roxier's Happy Sound - kantaja
Roxier's Maxwell - kantaja

Say Wuf Can I Fly (Say Wuf Con Fuoco - Say Wuf Wonder Why) - normaali
Say Wuf Con Fuoco (Julina's Mist Las Vegas - Say Wuf Sunray Sympony) - normaali
Say Wuf I Can Win (Say Wuf Con Fuoco - Say Wuf Wonder Why) - normaali
Say Wuf No Can Do (Say Wuf Con Fuoco - Say Wuf Wonder Why) - kantaja
Say Wuf Winning Novella (Say Wuf Con Fuoco - Say Wuf Hazy Hope) - normaali
Say Wuf Wispering Novala (Say Wuf Con Fuoco - Say Wuf Hazy Hope) - kantaja
Say Wuf Whirling Novia (Say Wuf Con Fuoco - Say Wuf Hazy Hope) - normaali
Say Wuf Working Novum (Say Wuf Con Fuoco - Say Wuf Hazy Hope) - normaali

Say Wuf Yes I Can (Say Wuf Con Fuoco - Say Wuf Wonder Why) - normaali


Serasecret Livetime of Dreams (Steadwyn Mahogny Hit - Siniketun Wish Me Luck) - sairas

Siniketun Before the Dawn (Siniketun Duff McKagan - Siniketun Kiss of Dawn) - kantaja
Siniketun Blackout (Siniketun Duff McKagan - Siniketun Kiss of Dawn) - normaali
Siniketun Blazed By Dawn (Siniketun Duff McKagan - Siniketun Kiss of Dawn) - kantaja
Siniketun Break of Dawn (Siniketun Duff McKagan - Siniketun Kiss of Dawn) - sairas
Siniketun Cassandra (Siniketun Hopeinen Kuu - Siniketun Ronja Cristina) - kantaja
Siniketun Ce'Nedra (Siniketun Hopeinen Kuu - Siniketun Ronja Cristina) - kantaja
Siniketun Children of Bodom (Siniketun Hopeinen Kuu - Siniketun Ronja Cristina) - kantaja
Siniketun Daydream (Siniketun Dimmu Borgir - Siniketun Let Me Dream) - kantaja
Siniketun Dina's Dream (Siniketun Dimmu Borgir - Siniketun Let Me Dream) - sairas
Siniketun Duff McKagan (Siniketun Dimmu Borgir - Siniketun Let Me Dream) - kantaja
Siniketun Emeralde (Hawkeire's Spirit O'Barksdale - Siniketun Sininen Unelma) - kantaja
Siniketun Extreme (Hawkeire's Spirit O'Barksdale - Siniketun Sininen Unelma) - kantaja
Siniketun Hopeinen Kuu (Roxier's Blue Maxam - Siniketun Mendelita) - kantaja
Siniketun Hopeahelmi (Candymoon True Blue Star - Siniketun Helmi-Orvokki) - kantaja
Siniketun Huurrehelmi (Candymoon True Blue Star - Siniketun Helmi-Orvokki) - kantaja
Siniketun Killer Queen (Siniketun Jim Morrison - Blomlane's Prima Vera) - kantaja
Siniketun Kiss of Dawn (Siniketun Jim Morrison - Blomlane's Prima Vera) - kantaja
Siniketun Let Me Dream (Blue Time's Joking Around - Siniketun Dream On) - kantaja
Siniketun Little Dream (Candymoon Eddie Cochran - Siniketun Let Me Dream) - kantaja
Siniketun Marie Antoinette (Windy Forest's Lucky Surprise - Siniketun Mariella) - kantaja
Siniketun Merisumu (Siniketun Sentenced - Siniketun Hopeahelmi) - kantaja
Siniketun Mustahelmi (Siniketun Sentenced - Siniketun Hopeahelmi) - normaali
Siniketun New Moon (Siniketun Extreme - Scottlyme Hazel Moon) - kantaja
Siniketun Nightrain (Siniketun Extreme - Scottlyme Hazel Moon) - kantaja
Siniketun Nimrodel (Siniketun Extreme - Scottlyme Hazel Moon) - sairas
Siniketun Safiiri-Ruusu (Littlelook Impossible Man - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Secret Hope (Littlelook Impossible Man - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Silver Star (Littlelook Impossible Man - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Slash Hudson (Littlelook Impossible Man - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Svoboda (Littlelook Impossible Man - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Sentenced (Siniketun Musta Enkeli - Misty Dawn's Sweet Magic) - kantaja
Siniketun She's No Angel (Siniketun Musta Enkeli - Misty Dawn's Sweet Magic) - kantaja
Siniketun Schumacher (Wicani Written In Legend - Candymoon Angelina Jolie) - sairas
Siniketun Simbelmyne (Wicani Written In Legend - Candymoon Angelina Jolie) - sairas
Siniketun Sininen Voitto (Wicani Written In Legend - Candymoon Angelina Jolie) - sairas
Siniketun Snow White (Wicani Written In Legend - Candymoon Angelina Jolie) - sairas
Siniketun Sininen Tähti (Roxier's Bluexam - Esmari Summerstar) - normaali
Siniketun SiniSafiiri (Siniketun Sinisulo - Siniketun Emeralde) - normaali
Siniketun Sinisulo (Siniketun Saruman - Siniketun Sininen Unelma) - normaali
Siniketun Sininen Timantti (Van-M Strike Up the Band - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Hopeinen Timantti (Van-M Strike Up the Band - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Tumma Timantti (Van-M Strike Up the Band - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Testarossa (Mc Leod's Call Me Tomorrow - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Tähtisafiiri (Mc Leod's Call Me Tomorrow - Siniketun Sinisafiiri) - normaali
Siniketun Täysikuu (Random Acres William Light - Siniketun Sinitaika) - kantaja

Veralan Edward (Steadwyn Back to the Classic - Siniketun Täysikuu) - kantaja
Veralan Esmeralda (Steadwyn Back to the Classic - Siniketun Täysikuu) - kantaja
Veralan Ferrari (Say Wuf Con Fuoco - Aydeen Amber Firefly) - kantaja
Veralan Fiona (Say Wuf Con Fuoco - Aydeen Amber Firefly) - kantaja
Veralan Ihmeen Ihana (Windy Forest's Black Magic Story - Siniketun Täysikuu) - normaali
Veralan Kaunotar (Skabona Oriental Style - Veralan Fiona) - kantaja
Veralan Kuvankaunis (Skabona Oriental Style - Veralan Fiona) - kantaja


Wall Street's Fantastic Fernando - kantaja

Windy Forest´s Power Of Love - kantaja
Windy Forest´s Too Hot To Take - kantaja
Windy Forest's Voodoo Man - kantaja

Wicani Written In Legend - kantaja
Wicani Scarlet Feather - normaali
Wicani Petticoats A'Flyin - kantaja
Wicani Legends And Dragons - normaali

Yeva-Blue of Kingly Shine - normaali

Weea (2/07, TK2 RTK1 BH Say Wuf Wonder Why)
Hoax (6/10, TK1 BH Say Wuf Hidden Hoax)
LaaLaa (7/14 EE JMVA Merry Moonray's Firefox)
Avatar
Kirsi Leppälammi
 
Viestit: 1127
Liittynyt: 25.04.2005 00:42
Paikkakunta: Uusikaupunki

Re: CEA-geenitesti tulosketju

ViestiKirjoittaja Elisa Salmi » 20.06.2017 13:30

SILEÄKARVAISET

Acting Lady Luck - kantaja
Acting Poison Ivy - sairas

Bell Pepper's Cenotaph - normaali
Bell Pepper's Datapen - normaali

Billionbeat Smart And Busy -kantaja
Billionbeat Staring At The Sun -normaali
Billionbeat Shine A Light - sairas

Billabong - kantaja

Calibra´s Drop Of Honey - normaali
Calibra's F-f-f Falling - kantaja
Calibra´s Georgeothjungle - kantaja
Calibra's Good Citizen -normaali

Cinnabery's Blackthorn - normaali
Cinnaberry's Blizzard - normaali
Cinnaberry's Blue Perfection - normaali
Cinnaberry's Calvin K - sairas
Cinnaberry's Fat Bottomed Girl - kantaja
Cinnaberry's Going Slighty Mad - kantaja
Cinnaberry's Hawthorn - kantaja
Cinnaberry's Human Touch - kantaja
Cinnaberry's Hungry Heart - kantaja
Cinnaberry's Ice Flower - kantaja
Cinnaberry's Jack Of All Trades - sairas
Cinnaberry's Kind Of Magic - kantaja
Cinnaberry's Lily Of The Valley - kantaja
Cinnaberry's Living Doll - normaali
Cinnaberry's My Lucky Day - normaali
Cinnaberry's Outlaw Pete - kantaja
CInnaberry's Peony - kantaja
Cinnaberry's Petunia - kantaja
Cinnaberry's Poppy - normaali
Cinnaberry's Primrose For Grazel - normaali
Cinnaberry's Pretty In Blue - normaali
Cinnaberry's Promised Land - kantaja
Cinnaberry's Sea Breeze - normaali
Cinnaberry's Sirocco - normaali
Cinnaberry's Snow White - kantaja
Cinnaberry's Stormwind - kantaja
Cinnaberry's Thunder Road - sairas
Cinnaberry's Time Will Tell - kantaja
Cinnaberry's Tommy H - sairas
Cinnaberry's Uptown Girl - normaali
Cinnaberry's Wrecking Ball - kantaja
Cinnaberry's Zephyr - normaali

Clingstone's No Or Yes - normaali
Clingstone's Smart As - normaali

Dalimattas Black After Shave - normaali
Dalimattas Black Boss In Motion - normaali
Dalimattas Wanted Man - normaali
Dalimattas Will To Win - normaali
Dalimattas Black Gingerbread - normaali
Dalimattas Wonder Flower - normaali
Dalimattas Wonder Lady - normaali
Dalimattas Wonder Woman - normaali

Dane Amor Bob The Builder - sairas
Dane Amor Flames Of Love - normaali
Dane Amor Miracle Of Love - normaali
Dane Amor Miss Detective - kantaja
Dane Amor Sound Of Love - normaali
Dane Amor Symphony of Love - normaali

Didgeridoo - kantaja

Ecstasy Krasna Louka - normaali

Final Fantasy's Crystal Heaven - kantaja
Final Fantasy's Friend of Mine - kantaja
Final Fantasy's Guest Star - normaali

Goldlady's Summerstorm - normaali

Graciela of Bohemia Balada - normaali

Helga Neitin Jaarli Juho - normaali
Helga Neitin Pohjolan Neito- normaali
Helga Neitin Tsaari Timo - normaali
Helga Neitin Wellamo - normaali

Honey Melon Blue Belize - normaali
Honey Melon Blue Challonger - normaali
Honey Melon Cawnpore One -normaali

Jack Mack's Ionracan - kantaja

Judy's Magician Bad To The Bone - normaali
Judy's Magician Bang Bang - normaali
Judy's Magician Black Fly - normaali
Judy's Magician Fuzzboxx Voodoo - normaali
Judy's Magician La Grange - normaali
Judy''s Magician Loaded - normaali
Judy's Magician Sharp Dressed Man - normaali
Judy's Magician Smoke On The Water - normaali
Judy's Magician Are You Ready -Normaali
Judy's Magician Bad Boy Boogie -kantaja
Judy's Magician The Wizard -normaali
Judy's Magician Come And Get It -kantaja
Judy's Magician Hot Rockin -kantaja
Judy's Magician Sabbra Cadabra -normaali


Jäälinnan Kotkan Junnu - kantaja
Jäälinnan Kotkan Kerttu - normaali
Jäälinnan Kotkan Kuriiri - kantaja
Jäälinnan Kotkan Neito - kantaja
Jäälinnan Kotkan Poika - kantaja
Jäälinnan Kotkan Ruusu - normaali

Kangasvuokon Blueberry Muffin - normaali
Kangasvuokon Fashionette - normaali
Kangasvuokon Nefertiti - normaali

Keyword Paladin - normaali
Keyword Paperdoll- normaali
Keyword Partydoll - normaali

Koiruuksien Ahti Talonvahti - normaali
Koiruuksien Helmi Nauha - normaali
Koiruuksien Jätkä On Eläin - kantaja
Koiruuksien Kata Pultti - normaali
Koiruuksien Kerttu Herranterttu - normaali
Koiruuksien Konsta-Aapeli - normaali
Koiruuksien Meri Tähti - kantaja
Koiruuksien Nelli Karamelli - normaali
Koiruuksien Satu Olento - normaali
Koiruuksien Siiri Tuuliviiri - normaali
Koiruuksien Tim-Antti - normaali
Koiruuksien Typy On Tähti - normaali

Lifedream Refuse to Dance - normaali

Lubin´s French Kiss - normaali
Lubin´s Great Passion - kantaja
Lubin´s Happy Holy-Day - normaali
Lubin´s I´m Mister Bad Guy - kantaja
Lubin´s Kardemummapitko - kantaja
Lubin´s Kuminakorppu -kantaja
Lubin´s Occupied Oscar - kantaja
Lubin´s Orderly Oliver - kantaja
Lubin´s Optimistic Ottilia - sairas
Lubin´s Ordinary Olga - normaali
Lubin´s Original Ofelia - normaali
Lubin´s Outstanding Olivia - kantaja
Lubin´s Owerflowing Flora - kantaja
Lubin´s Picasso - normaali
Lubin´s Pinocchio - normaali
Lubin´s Pokemon - normaali
Lubin´s Paperdoll - kantaja
Lubin´s Perdita - normaali
Lubin´s Priscilla - normaali

Mabinogion Sir Galahad - normaali

MacGee's High Speed - kantaja
MacGee's Street Spirit at Plaisance - normaali

Meiningin Kipene - kantaja
Meiningin Kukkurukuu - normaali

Mighty's Spring Meadow Geyser Garden - normaali
Mirthgard Aisha Andromeda - kantaja

Mustan Riiviön Heta - kantaja

Nuuskakairan Pilkku-Poika - kantaja

Pandarellan Ofelia - sairas
Pandarellan Åsa Rasdotter- kantaja

Pelghart Petronella - kantaja

Pinehillside's Rusty Nail - kantaja

Sandcastle´s Oliwer Hardy - normaali
Sandcastle's Save The King- normaali
Sandcastle's Suits Me - normaali
Sandcastle´s The Rasmus - kantaja
Sandcastle´s Trust Me - kantaja

Secret Affair´s Words Of Wisdom - kantaja

Sharleis Basic Ace - kantaja
Sharleis Bold Bubba - kantaja
Sharleis Brainy Bill - normaali
Sharleis Busy Bard - normaali
Sharleis Mighty Mandy - kantaja
Sharleis Valentine Vinny - kantaja
Sharleis Virus Victor - kantaja

Shulune Imperial Banshee - normaali

Shulune Imperial Mystique - kantaja
Shulune Imperial Ex-Man - kantaja

Silver-Serenity's Lobo - kantaja

Siniketun Tequila Sunrise - kantaja
Siniketun True Fantasy - kantaja

Sontikan Salakuuntelija - kantaja

Stoorybook's Miss Moneypenny - kantaja

Talcott Gene Raider - kantaja
Talcott Timmy Tiptoes - normaali
Talvilinnan Aslak Asian Ytimessä - kantaja
Talvilinnan Leena Lentoonlähtö - kantaja
Talvilinnan Miina Mitäs Mitäs - kantaja

Tanning Lee Remick - normaali
Tanning Reggae - normaali

Tender Wind's Majestic Maggie - normaali

Timonan Adorn As Amulet - kantaja
Timonan Blonde But Brilliant - normaali
Timonan Chance Can Choose - normaali
Timonan Clouds Can Catch - normaali
Timonan Chic Can Cherish - normaali
Timonan Kimmy Kidilee - normaali
Timonan Noriann Noelani - normaali
Timonan Paradise Paige - normaali
Timonan Precious Pratt - kantaja
Timonan Pathfinder Pal - normaali
Timonan Qiana Qinnie - kantaja
Timonan Qayan Qaile - kantaja
Timonan Quintus Quy - normaali
Timonan Tawny Taylor - normaali
Timonan Walzing Wanessa - normaali
Timonan White Whistler - normaali
Timonan Whitney Whopper - normaali
Timonan Winnie Willow - kantaja
Timonan Wiwa Wisdom - kantaja
Timonan Xiu Xiomara - normaali
Timonan Xotic Xorro - normaali

Walensian Maestro - normaali
Walensian Maitre - kantaja
Shulune Imperial Banshee "Tosca" (s. 7/2013, minulla alk. 01/2016)

Blogi
Avatar
Elisa Salmi
 
Viestit: 8
Liittynyt: 07.02.2016 04:03
Paikkakunta: Tampere


Paluu Terveyslistat



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä