Käytösongelmainen koira ja lopetus

[Maarit Saarto]

... muuta ratkaisua en nähnyt asiaan.

Olisiko ratkaisuna voinut olla se, että asiasta olisi kerrottu kasvattajalle ennen lopetusta? Kasvattaja olisi varmaan helposti löytänyt uuden kodin nuorelle ja terveelle koiralle, joka kaiketikaan ei ollut millään tavoin "raivohullu". Mielestäni olisi ollut reilua antaa koiralle mahdollisuus elämään vaikkapa jossain lapsettomassa perheessä.

Lämmin osanotto ennen kaikkea kasvattajille Katille ja Mikulle!

[Saidi Nikkanen]

Nyt kun olen saanut vähän oloani tasaantumaan niin haluan sanoa muutaman asian tänne ja sitten vaikenen, jokainen saa sitten ajatella ja kirjoitella mitä haluaa. Se mitä edellisessä viestissä oli niin kyllä Kati oli tietoinen Veken luonteesta. Mutta asiani ei ole täällä parjata ketään tai mitään eli nyt itse asiaan: Veke tuli minulle siis aivan pentuna, ei varmasti ole mitään epäselvää onko koiraa sosiaalistettu jo pennusta lähtien, kyllä on koska se oli harrastuskoira ja perhekoira. Se oli ystävällinen kaikille. N. 2v iässä tapahtui jotain, eräällä lenkillä se äkkiarvaamatta kävi ystäväni koiraan kiinni. Tähän mennessä oli koirakavereita, tämän jälkeen niitä ei enää ollut. Sitten se alkoi käymään Apuun kiinni; Apu tuli ovesta sisään, se saattoi ampua suoraan syyttä sen kaulaan kiinni, Apu saattoi hypätä sohvalta alas, Veke ampui siihen kiinni. Oli aikoja kun se kävi enemmän Apuun kiinni ja aikoja jolloin vähemmän. Lenkillä se hyökkäili niin että yleensä toisen koiran ohitukset meni niinettä nostin sen pannan niin ylös kuin sain ja istutin että toinen menee ohitse. Ajattelin että se on vain täpäkämpi rotunsa edustaja. No, mieheni kanssa puhuimme jo silloin että sen käytös eiole normaalia mutta asian kanssa pärjätään koska kyseessä on koira mihin käy kiinni (mikä toki ei ollut Apullekaan oikein), mutta mitä sitten jos se on ihminen, silloin sen kanssa ei pärjätä. Tyttömme syntyi 2010 ja Veke on kasvanut sen kanssa kokoajan eli pitäisi olla sinut lapsen kanssa ja olikin jos tyttö ei liikkunut. Veke ei pystynyt olemaan samassa tilassa tytön kanssa vaan jos Venla meni lähellekin niin se lähti luimussa pois siitä. Siksi se usein halusikin mennä portin toiselle puolelle missä pystyi olemaan ns. normaali. Ja tässä vaiheessa sanon että sitä ei ole koskaan toiset koirat eikä lapset kohdelleet huonosti!!! Se oli epävarma kokoajan pikkulasten kanssa. Selkeästi stressasi. Nyt kun tämä tämä tytön nappaamisjuttu kävi niin näin itse tapahtuman ja mitään provoa ei käynyt vaan tyttö käveli ohitse normaalisti ja silloin Veke nappasi. Tämän jälkeen en miettinyt enää asiaa enkä alkanut soittamaan kasvattajalle. Mielestäni tuon luonteisen koiran kanssa ei ole mitääntehtävissä, voi olla perhe jossa ei ole lapsia mutta lapsia on muualla kuitenkin,vai miten se koira sitten eläisi eli ei ihmisten ilmoilla lainkaan. En halua että tällainen lähtee uuteen paikkaan ja siellä tapahtuu jotain kamalaa.
Ehkä ne joilla on lapsia ymmärtävät asian. Eläinlääkäri sanoi kun Veken sinne vein että ratkaisu on oikea, kun koira tekee sen kerran, se tekee sen uudestaan ja mahdollisesti pahemmin. Nyt selvittiin säikähdyksellä ja onneksi oli oma lapsi jos niin voi sanoa, muuten voisi olla edessä jo muut tahot. Veke olisi saanut elää pitkän elämän ja aivan muuta olin tosiaan suunnitellut sen kanssa, mutta asiat meni kuitenkin huonommin.
Lisäksi vielä eilen illalla mietin viikonlopun tapahtumia kun olimme reissussa, se oli ruikkinut häkin kokonaan,mutta ei ollut lainkaan sen oloinen että olisi mittenkään ollut paniikissa tms. Toissapäivänä lenkillä se oli viel hurjempana kuin koskaan ja sanoinkin yhdelle koiravastaantulijalle että nyt meillä on ihan kamala aamu. no tuo nyt tuollainen pohdittu asia olisiko sillä käynyt jotain pääkopassa tms, mutta näitä nyt voi vain jälkeenpäin pohtia.
LYHYESTI TIIVISTETTYNÄ kasvattajalla ei olisi mielestäni ollut mitään ratkaisua asiaan ja siksi en alkanut ottamaan yhteyttä Päätös ei tullut hetken mielijohteesta ja se oli raskas. Olin Veken vierellä kun se nätisti nukkui pois ja nyt sen ei tarvitse enää stressata mistään.
Minulla ei ole muuta sanottavaa, ne jotka ymmärtävät asian niin ymmärtävät ja ne jotka eivät niin sitten en voi mitään. Asia on osaltani puitu, muutenkin jo tarpeeksi raskasta. Jos joku haluaa jotain tietää niin ottakoon muuten yhteytä kuin foorumin kautta.

[Jutta Ruokonen]

Voimia sinulle Saidi ja perheelle myös! Työssäni olen nähnyt samanlaisia tapauksia ja aina silloin kun on kysessä lapset ei oteta mitään riskejä! Teitte täsmälleen oikean vaikkakin erittäin raskaan päätöksen! Koska koira on osoittanut arvaamattomuutensa kodin ulkopuolellakin mm toisia koiria kohtaan, on aivan selvää, että ongelman ratkaisu ei olisi ollut uusi koti, päinvastoin tilanne olisi voinut muuttua vielä pahemmaksi koiran tuntiessa itsensä epävarmaksi, luottamus uuteen omistajaan kun ei synny hetkessä. Ja olisiko näin epävarman ja arvaamattoman koiran elämä ollut koirallekkaan enää kauhean mukavaa? Kukaan tuskin luopuu koirastaan kevyin perustein tuntematta surua, joten on erittäin inhottavaa muistoketjussa arvostella toisen päätöstä!

[Pia Veikkolainen]

Vaikken teitä henkilökohtaisesti tunnekkaan kuin satunnaisilta leireiltä, niin tuntuu pahalta joidenkin ihmisten hyökkäykset sua kohtaan.
Teit Veken kohdalla ainoan oikean ratkaisun eikä se kuulu kenellekkään muulle.
Kukaan toinen ei ole elänyt sen koiran kanssa eikä kukaan muu omistanut sitä kuin te, joten vaikka varmasti tuntuu pahalta ihmisten kirjoitukset niin ole rauhassa päätöksesi kanssa ja annat itsellesi luvan surra ystävää jolle teit palveluksen.

[Maarit Saarto]

En halua henkilökohtaisesti loukata ketään - en edes tunne tämän aiheen aloittajaa - mutta en voi muuta kuin suuresti hämmästellä kirjoittajien asennetta. "Koira hengiltä, jollei se käyttäydy juuri niin kuin MINÄ haluan!" Tässä ei ole kysymyksessä hyökkäys ketään kohtaan, vaan aito hämmästys ja suru siitä, kuinka vähäarvoisena koiran elämää pidetään! Syystä tai toisesta stressaantunut koira voi osoittaa stressitasoaan käyttäytymällä aggressiivisesti muita koiria tai ihmisiä kohtaan, mutta se ei mielestäni oikeuta koiran hengen riistämiseen. Olosuhteita ja ympäristöä on mahdollista muuttaa vaikkapa hankkimalla koiralle sopivampi koti (ja on täydellistä huuhaata esittää, että "koira, joka joskus on ollut aggressiivinen, on sitä aina tulevaisuudessakin; ei kai tuollaista soopaa kukaan tosissaan usko?). Koirahan ei lopulta edes vahingoittanut lasta millään tavoin, jos aloittajan kirjoituksen oikein ymmärsin.

Ihmettelen myös noita ulkopuolisten kommentteja "ainoasta oikeasta ratkaisusta" - kuinka montaa muuta ratkaisua tässäkin tapauksessa kokeiltiin? Koiran kasvattajallehan ei edes annettu tietoa tapahtumasta ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Kasvattajan tuntien tiedän, että hän olisi tullut vaikka samana päivänä hakemaan koiran pois, etsinyt sille uuden kodin tai tarvittaessa pitänyt sen vaikka itsellään.

"Ainoan oikean ratkaisun" ylistäminen on surkuhupaisaa ja koiran kannalta traagista. Ihminen, joka noin ajattelee, osoittaa suunnatonta itsekkyyttä ollessaan sitä mieltä, että jos HÄN ei tule toimeen koiran kanssa, ei kukaan muukaan voi tulla. Järjetöntä ja surullista ajattelua, josta koira maksaa hengellään.

Oma ensimmäinen collieni oli monella tavoin hieno koira, mutta sillä oli valtava dominanssitaipumus, se ei sietänyt muita uroksia eikä myöskään pitänyt lapsista. Tyttäreni ollessa reilun vuoden ikäinen pääsi kaksi kertaa sattumaan vahinko kaikesta valvonnasta huolimatta: koira nappasi lasta siten, että muistoina ovat vieläkin pienet arvet (mitään pelkotiloja tms. tyttärelle ei tapahtumasta kuitenkaan jäänyt). Tuolloin pyysin apua kasvattajalta, joka nopeasti löysi 5-vuotiaalle koiralle uuden kodin lapsettomasta, koirattomasta perheestä maalaismaisesta ympäristöstä, jossa koira sitten vietti monta onnellista vuotta aiheuttamatta koskaan minkäänlaisia ongelmia. Apu oli vain yhden puhelinsoiton päässä.

Olisi ystävällistä, jos moderaattori tarvittaessa viitsisi siirtää nämä viimeisimmät kirjoitukset johonkin toiseen ketjuun.

[Saidi Nikkanen]

Sanoin jo aiemmin että en enää kommentoi asiaa mutta muutaman rivin laitan vielä: juu en todellakaan tunne sinua ja en ala asiasta vääntämään mutta olisin täysin pärjännyt Veken kanssa jos ei olisi käynyt ihmiseen kiinni! Ja onhan omallakin kohdallasi käynyt niin että 3 kertaa purrut lastasi, eli koira on toistanut tekemänsä. Minä en kuitenkaan tätä jäänyt odottelemaan! Ja kasvattajalta olisi ollut edesvastuutonta laittaa tuollainen koira eteenpäin, sen kanssa kuitenkin eläneenä tiedän mistä puhun!!! Ja tiedän myös ettei Kati sitä olisi voinut laumassaan pitää. Eli Veken kaltainen epävarma koira ei todellakaan olisi lähtenyt eteenpäin ja piste! Ja sen vielä sanon että toivottavasti et itse kasvata koiria jos sinulta lähtee eteenpäin ihmisiä purevat koirat tai pidät niitä itselläsi! Ja todellakin onni ettei mitään pahempaa käynyt lapsellemme se nyt olisikin vielä puuttunut ja sitä en olisi antanut anteeksi itselleni ikinä!

[Saidi Nikkanen]

ja numerokorjaus edelliseen tekstiini

3 kertaa

siis 2 kertaa

[Mia Möller]

Tähän ketjuun on nyt siirretty muistoissa-osioista viestit, jotka rönsylivät osanotoista kysymykseen koiran lopettamispäätöksen oikeutukseen.

[Mari Morko]

Olen itse ollut "loppusijoituspaikka" yhdelle käytösongelmaiselle koiralle, sinkkuna ja myöhemmin maalla omakotitalossa asuvana mulla oli mahdollisuus järjestää elämäni niin ettei se päässyt aiheuttamaan vahinkoja. Ja monia vuosia koirien kanssa harrastaneena oli myös tietotaitoa ratkoa monia niistä ongelmista jasain kokea sen kanssa monia hyviäkin asioita. Tosiasia on kuitenkin se että se söi hirmuisesti voimia ja useammankin kerran vuosien varrella mietin että olisiko paras ratkaisu kaikille osapuolille lopetus. Kun rakas raivotar sitten reilu kymmenvuotiaana kuoli muun sairauden takia, niin surun ja kaipauksen lisäksi tunsin helpotusta, silloin vasta tajusi kuinka paljon koiran ehdoilla eläminen oli rasittanut.

Tuolloin pyysin apua kasvattajalta, joka nopeasti löysi 5-vuotiaalle koiralle uuden kodin lapsettomasta, koirattomasta perheestä maalaismaisesta ympäristöstä, ....

Oikeasti niitä lapsettomia ja koirattomia koteja, joilla on koirakokemusta ja halua järjestää elämänsä tarvittaessa käytösongelmaisen koiran tarpeiden mukaan, ei todellakaan kasva puissa. Usein käytösongelmaisia tarjotaan harrastajille oletuksella että ongelmakäytöksen takana on vain liian vähän aktivointia ja puutteellista johtajuutta. Aina näin ei kuitenkaan ole ja silloin lopetus voi oikeasti olla koiralle itselleenkin paras ratkaisu.

[Seija Nurmi]

Ei tämäntyyppisessä tapauksessa ole muuta vaihtoehtoa kuin lopetus.

Ei sellaista koiraa aleta enää "korjaamaan", mikä _syyttä_ puree ihmistä ja varsinkaan lasta. Miksi ihmessä ottaa riskiä?
Jos minulle kasvattajana tällainen koira palautuisi, niin en kyllä uskaltaisi sitä laittaa eteenpäin, vaan veisin sen sitten itse piikille.

Hirmuisen vaikeita päätöksiä, mutta ihmisten edut ja turvallisuus kulkee aina eläinten, jopa koirien edellä.

[KatjaKaipainen]

Jos koira täysin "syyttä" käyttäytyy agressiivisesti, voi syynä olla myös fyysinen kipu. Meillä koira oireili kipuaan pelkästään selittämättömällä agressiivisella käyttäytymisellä lauman toista koiraa kohtaa ja syynä oli kipua aiheuttava hermoratatulehdus. Kun koira hoidettiin kuntoon, palasi sen käytös taas normaaliksi. Toki oireita on voinut olla muitakin, mutta monet kiputilat kehittyvät sen verran hitaasti, ettei sitä vierestä päivittäin katsoessa välttämättä muutosta huomaa, jos ei mtn ontumisia tms ole. Taisi se silloin itseänikin pari kertaa tokkasta, ei tosin jälkiä jäänyt.

[Johanna Ruottinen]

Syyttä? Minä en ole vielä törmännyt yhteenkään koiraan joka puree syyttä, vaikka se ihmisestä siltä vaikuttaisikin. Koiralle sen käytöksellä on olemassa joku laukaiseva tekijä, ihan varmasti.

Joo, joskus lopetuspäätös käytöshäiriöissä on varmasti koirankin etu ja ainoa vastuullinen ratkaisu - suurimmassa osassa tapauksia en kuitenkaan siihen usko. Ei sitä koiraa tarvitse lähteä "korjaamaan". Ainoastaan ne olosuhdetekijät jotka ovat koiralle liikaa tai liian vähän. Ja ehdottomasti kasvattajan tms kanssa pitäisi voida asiasta keskustella, hakea second opinion ulkopuolelta. Siinä vaiheessa kun omistajan mitta on riittävän täysi että tekee mieli soittaa se viimeinen piikki, ei varmasti ole itse se pätevin henkilö arvioimaan enää koiran jatkomahdollisuuksia toisenlaisessa ympäristössä. Se, että ongelmakäytös luultavasti toistuisi ja pahenisi jos tilanteen annetaan jatkua, ei tarkoita että se toistuu jossain muualla.

Jos syy lopetukseen on satunnainen lapsen näykkäisy, niin siinä tapauksessa yksikään koira ei ole turvassa. Kävelemään opetteleva lapsi on koiran näkökannalta hyvin epälooginen olio, ja koira voi reagoida siihen yllättävästi. Minä en luottaisi yhteenkään koiristani jos tähän huusholliin tulisi vuoden-parin ikäinen taapero pyörimään koirien mukana. Eikä kenelläkään koiristani tietääkseni ole mitään lapsia vastaan, päin vastoin.

Henk koht en ikinä myisi pentua ihmiselle, jonka koirahistoriassa on kasvattajan selän takana lopetettu "luonnevikainen". Sen sijaan voisin itsekin viedä piikille kasvattini joka minulle palautuisi, jos se todella olisi ns. menetetty tapaus. Kaikkia ei tarvitse väkisin yrittää "pelastaa". Sitä ennen kuitenkin malttia ja mahdollisuuksien arviointia. Tilanteen uusimista ei tarvitse jäädä odottelemaan, sen voi kyllä ehkäistä ja miettiä jatkoa sitten rauhassa. Olen itsekin auttanut uuteen alkuun muutaman kodinvaihtajan, yhden juuri samasta syystä, ja niillä on mennyt kaikki hyvin.

Tämä keskustelu on myös taas yksi esimerkki siitä, miten ristiriitaiseen asemaan pk-rotujen kasvattajia vaatimuksilla ajetaan. Pitäisi kasvattaa koiria, joilla on viettiä, virtaa, kapasiteettia ottaa kantaa ja reagoida voimakkasti. Sitten kun se niiden lennokkaampien ominaisuuksien kääntöpuoli näyttäytyy, niin ollaan lirissä. Valitettavasti jokaisella yksilöllä ei voi olla palikat ihanteellisesti tasapainossa ja joskus syystä tai toisesta hyvähermoisellakin koiralla voi mennä kuppi nurin. Toivottavasti muista roduista tuttu ajatusmalli, että monttuun vaan ja uutta kierrokseen, ei saa jalansijaa collieissa. Täytyy nähtävästi alkaa entistä voimakkaammin hiillostaa pennunkyselijöitä tällä asialla ja vaihtaa kysymys "mitä teet, jos elämäntilanteesi muuttuu etkä enää pysty pitämään koiraasi" muotoon "mitä teet, jos et kuitenkaan pärjää koirallesi?" Jep. Tähän on vain yksi oikea vastaus, että olet meiltä tervetullut pentua hakemaan.

[Mari Niemi]

Samaa mieltä siitä, että aina on syy. Toinen asia sitten on, miten pieni/iso ärsyke kunkin yksilön kohdalla siihen vaaditaan, että kynnys ylittyy.

[Seija Nurmi]

Ilmeisesti tässä hiertää se, ettei kasvattajalle ilmoitettu lopetuksesta ja annettu hänelle mahdollisuutta etsiä koiralle vaihtoehtoa.

Ihminen toimii niinkuin koira, suojelee omia pentujaan (lapsiaan) ja toimii sen mukaisesti. On varmasti valtavan ikävää, kun oma rakas koira puree omaa lasta, mutta valintahan on tietysti ihmislapsen puolesta.

Kun kirjoitin tuolla yllä puree _syyttä_ , ajoin takaa ettei ole esim. härnätty tai muuten kiusattu koiraa. Kipuilukin saattaa tietenkin olla syynä, mutta kyllä se puremiskynnys on sitten melko alhainen, kun koira joka oli lapseen tottunut pienestä saakka, alkaa oman perheen lasta purra.
Onneksi ei käynyt pahemmin lapselle ja minusta tuntuu, että koirakin tässä tapauksessa voitti.

Myötätuntoni on koiran perheen puolella, mutta myös kasvattajan puolella, kukapa ei olisi pahoillaan tapahtuneesta. Kurja tilanne perheelle ja kurja tilanne kasvattajalle, tilannetta se ei enää muuta, koiralla on nyt rauha ja lapsellakin on (kai) asiat hyvin.

Asianomaisia en tunne, joten ehkäpä jätän osaltani tämän tähän.

[KatjaKaipainen]

Ymmärsin, että kun tämä aihe siirrettiin pois tuolta muistoissa osiosta, tarkoitus oli keskustella aiheesta yleisesti, ei mistään tietystä tapauksesta. Sen puoleen halusin tuoda esille myös kivun mahdollisuuden, jos koira esittää poikkeavaa käytöstä normaaliin verrattuna ns yht'äkkiä. Ja siis tosiaan ihan mikä tahansa koira ja ihan mitä tahansa "kohdetta" kohtaan. Omanihan ei kipeänäkään ollut agressiivinen lapsiani kohtaan, mutta olisihan tilanne voinut muuttua, jos en olisi sitä älynnyt tutkittavaksi viedä ja kipuja ei olisi pois hoidettu.

[Petra-Paula Corsini-Rautalinna]

Tätä kyseistä tapausta en halua, enkä koiraa tai perhettä tuntematta edes voi kommentoida, mutta voin kertoa meidän perheen tarinaa. Lula on täpäkkä ja teräväkin narttu. Se pyrki nuoruuden huumassaan (1v.) komentamaan silloin 3-vuotiasta keskimmäistä lastamme. Tokkasi varoittavasti, muutaman kerran tuli pieni jälki, ei ihoa rikki kuitenkaan. Koiraa ei pidetty lapsen kanssa valvomatta ja pääsinkin näinä parina kertana heti väliin. Nopeasti koira uskoi, ettei ole hänen tehtävänsä tuota lasta kasvattaa. Samoihin aikoihin meille syntyi uusi vauva. Niin kauan kuin vauva ei liikkunut, Lula oli mitä suojelevin ja hoivaavin vauvaa kohtaan. Kun vauva sitten alkoi liikkumaan, Lula mietti taas, että olisi hänen kasvatusvastuunsa aika. Se lykkäsi itsensä aivan vauvan viereen ja kun vauva sitten potki sitä tai tarttui turkista, alkoi pörräämään. Jälleen kerran koiraa ei koskaan jätetty vauvan kanssa ilman valvontaa, vaan seurasin vierestä mitä tapahtuu ja puutuin. Ja nopeasti tuostakin yli päästiin. Samaa koittivat myös Lulan sisko ja emä meidän lapsille. Ja sama juttu pari toistoa ja koirat ymmärsivät yskän. Lapsille ei traumaa jäänyt koirien tokkaisuista, tuskin niitä edes huomasivat. Kyllä colliellakin on hampaat, että jos ne purra haluavat, niin siitä purureijät jää lapsen käteen.

Pentuajan olin myös opettanut Lulalle puruvoiman säätelyä: ihmisen kanssa saa leikkiä suullaan ja hampaillaan, mutta leikki loppuu, jos satuttaa. Näin ollen meillä on satavarma lasten koira, joka painii, leikkii hippaa, kutitusta (kirputtaa lapsia hampaillaan) jne. loputtomasti eikä ole sen koomin yrittänyt omia muksuja komentaa. Huom. omia. Jos meille esim. synttäreiden aikaan tulee iso lauma lapsia riekkumaan, niin suljen koiran pois, ihan varmuuden vuoksi.

Yleisesti ottaen koirat ei ns. ilman syytä tokkaa (ellei se ole sairas, ja silloinkin syy löytyy siitä sairaudesta). Uskon, että hyvin monissa tapauksissa koira yksinkertaisesti kokee asiakseen kouluttaa näitä pentuja. Samaahan koirat tekevät koiranpennuille: alussa pennut saavat tehdä ihan mitä tahansa, sitten jossain vaiheessa alkaa koulutus ja pentuja aletaan laittaa ruotuun. Koiralle pitää vain kertoa, että ihmisperheen pentujen kasvattamisesta vastaavat ihmiset, ei koira.

Hyvin usein näitä konflikteja lapsiperheissä tulee. Vaikka koira olisi otettu lapsiperheeseen, niin koira ei sisäsyntyisesti tiedä miten sen tulisi käyttäytyä lasten kanssa. Se on meidän aikuisten tehtävä kertoa sille koiralle minkälainen käytös on sallittua ja minkälainen ei. Koira ja lapsi on mitä parhain yhdistelmä kun asiat ovat molemmille selvät. Kiusata ei saa kumpikaan kumpaakaan ja sen opettaminen on aikuisten harteilla.

Tämä kirjoitus ihan nyt siitä syystä, että aika ajoin kuulee kasvattajilta juttua, etteivät enää myy lapsiperheisiin pentuja, koska kuoppaan on mennyt yksi tai useampi kasvatti ko. konfliktien takia. Kasvattajatkin voivat ottaa asiaa puheeksi pennun hieman kasvettua, että kuinka menee ja mitä tehdä, JOS koira tämänsuuntaista käytöstä ilmentää. Ja perheen vanhemmat voivat moisia piirteitä koirassaan huomatessaan ottaa yhteyttä kasvattajaan tai muuhun tahoon neuvojen perässä. Ihan vain siksi, että vältyttäisiin ongelmilta ja kenties ns. turhilta lopetuksilta. Toki jos koira on kaikenkaikkiaan hyvin stressaantunut ja hermostunut arkipäivän asioista, sillä ei ehkä ole parhaat eväät elämään noin ylipäätään. Puhuin vain nyt ns. normaaleista konfliktitilanteista. Ja kuten Johannakin mainitsi, että jos halutaan koiria, joilla on draivia ja potkua harrastuksiin, niin samassa paketissa tulee monesti myös enemmän haastetta arkeen kuin sillä kuuluisalla vietittömällä lapasella.

[Saidi Nikkanen]

Päätös on raskas ja voimia vievä ja toivon että se ei kenenkään kohdalle tule. Kokoajan olen sanonut etten enää kommentoi mutta vielä kerran: Eli kaikki sai alkunsa jo n. 2 vuotta sitten kun kävi ekan kerran syyttä kiinni toiseen koiraan lenkillä. Ei sietänyt uroksia eikä narttuja, koiran kohdatessa ei varoitellut / kyseenalaistanut vaan olisi aina paukannut suoraan kiinni. Apun kanssa tätä kävi kuitenkin enemmän ja vähemmän koska oli siinä. Muiden koirien kanssa ei enää voinut tavata koskaan. Onko tuo sitten normaalia käytöstä eläimelle, ei mielestäni. Tämän asian kanssa pärjättiin kyllä. Poikani on 10v ja ollut jo pentua hakemassa kanssani, mutta epävarma senkin kanssa. Tytön kanssa ei pystynyt olemaan lainkaan. Lapsille on tasan tarkkaan opetettu miten koirien kanssa ollaan. Tosin tytön kohdalla se on vielä valvomista ettei mitään käy. Tyttö voi silittää Apua, olla sen vieressä jne. ja se ei tee mitään, toinen ei siihen pystynytvaan lähti aina samantien luimistellen luikkimaan pois ja nimenomaan aina ja tytön ei tarvinnut siihen edes koskea. Ei mielestäni normaalia käytöstä täysipäiseltä koiralta! Eikä koiran tarvitse olla lapanen että se pärjää normaalissa elämässä, sen osoittaa toinen koirani. Ja edelleen painotan sitä että ikinä koiraani ei ole niin toiset koirat, lapset,aikuiset tms. kohdelleet ikävästi että olisi siitä saanut negatiivista kokemusta. Aktiviteetin puutteesta ei myöskään ole todellakaan kyse. Eli 2 vuotta sitten puhuimme jo mieheni kanssa että nyt koira mutta entä kun kohteena ihminen. Mutta asian kanssa pärjättiin kun kyseessä oli koira.Kyllä, kun lapsen purematapaus kävi niin en alkanut soittelemaan kasvattajalle tai muuten ympäri kyliä hakemaan ratkaisua asiaan, ratkaisu oli sillä hetkellä selvä!

[Mari Niemi]

Aiempiin kirjoituksiin pieni kommentti vain: minua huolettaa kyllä huomattavasti enemmän sellainen jalostus, jossa luonneominaisuudet eivät ole keskeinen valintakriteeri. Hyvän harrastuskoiran ominaisuuksia kuitenkin ovat kelpo hermorakenne, joka takaa stressinsietoa, ja perusrohkea luonne, jolla varustettu ei turhaan koe oloaan uhatuksi, vaikka ympäristössä jotain tapahtuisikin. Samat ominaisuudet tarjoavat hyvät eväät arkeenkin. Edelleen on selvää, etteivät tavoitteet aina toteudu, ja sekin on totta, ettei "vika" aina ole koiran ominaisuuksissa. Aihepiiri on niin tunteita herättävä, että kovin mustavalkoiseksi tuntuu keskustelu helposti menevän.

[Petra-Paula Corsini-Rautalinna]

Kuten sanottua en tunne yhtään ko. koiraa tai perhettä ja yleisesti hermoheikon ja kaikesta stressaavan koiran paikka on hyvinkin kuopassa. Siellä ei maailma enää ahdista tai seinät kaadu päälle. Oman kirjoitukseni tarkoitus ei ollut kehuskella miten erinomainen kouluttaja olen kun olen saanut tokkaavan koirani koulittua, kun nyt tällaistakin ajatusta on ollut liikkeellä. Olen vain nähnyt ja kuullut kymmeniä tapauksia, jossa koira on samansorttisesssa tilanteessa kuin meillä kiikutettu oitis piikille kun "kävi lapseen kiinni". Lapsen hengellä leikkiminen on järkyttävää, sellaisiinkin tapauksiin olen törmännyt, mutta siinä keskellä kulkee myös jonkinlainen polku, jossa ei varoituksesta kuopata eikä aggrella lapseen kiinni käyviä paapota.

[Nenna Halvari]

Voin vain kuvitella, kuinka *elvettiä käytösongelmaisen koiran kanssa eläminen on. Sen takia minusta on aikamoista hurskastelua tulla sanomaan, että kyllä joku sen koiran olisi ottanut ja kyllä sille olisi vielä pitänyt tehdä jotakin. Niin kauan, kun ei ole itse valmis juuri sitä koiraa ottamaan ja sen kanssa vielä jotain tekemään, on itsekästä huudella sitä jotakuta muuta apuun. Siinä vain pahoittaa sen ihmisen mielen, joka juuri sen koiran kanssa elettyään tietää, ettei itsellä ole tilanteeseen muuta ratkaisua kuin lopetus. Vanha sanonta sen jo tiesi, maalta on helppo huudella, kun merellä on hätä... Se usein tulee näistä keskusteluista mieleen.

[Johanna Ruottinen]

^ Mistäs tiedät moniko asiaa kommentoineista olisi ollut valmis hakemaan koiran vaikka niiltä sijoiltaan? Tänne ainakin olisi yksi mahtunut, täysin riskittömään ympäristöön, myös erilleen muista koirista, hoitoon kunnes tilanne on rauhoittunut ja jatkoa voidaan harkita puhtaalta pöydältä. Eikä olisi ollut ensimmäinen kerta.

[Petra-Paula Corsini-Rautalinna]

Olen pitänyt hengissä kivustaan stressannutta koiraa VUOSIA, koska... no olinpahan tavallisen idiootti. Joten lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että parempi viedä koira kuoppaan päivää liian aikaisin kuin päivää liian myöhään. En myöskään koe mielekkääksi toisten surun keskellä jossitella. Mutta näen kuitenkin tärkeäksi keskustella yleisellä tasolla tästä aiheesta, koska niitäkin ns. turhia lopetuksia sattuu, mm. oman entlebuchini molemmat veljet kuopattiin, koska tokkasivat perheen lasta. Kumpikaan ei ollut mikään hermoheikko viripää, vaan normaaleja dominantteja nuoria uroksia.

Tietenkin tässä on vähän oma lehmä ojassa, koska meillä on lapsiperhe. Ja koska tiedän monia kasvattajia eri roduista, jotka eivät enää pikkulapsiperheisiin pentua myy. Kun näistä asioista keskusteltaisiin yleisellä tasolla (nyt oli toki ajankohta hieman huono, koska yhden perheen arvet ovat tuoreet ja suru kova), niin ehkä voitaisiin saada tietoa eteenpäin, että se ei tarkoita luonnevikaista hullua koiraa, jos muutoin normi koira tokkasee lasta ns. ojennustarkoituksessa.

[Nenna Halvari]

Se on tosi hieno juttu, jos on ihmisiä, jotka ovat valmiita hakemaan oireilevia/ongelmaisia koiria itselleen "korjattavaksi". Kun tilanne sitten on päälle, ei sitä kotia välttämättä löydykään, ei pitkälläkään etsimisellä. Yhtä tällaista tapausta seurasin läheltä ja sen koiran kohtaloksi päätyi lopetuspiikki. Minusta se oli siinä tilanteessa aivan oikea ratkaisu. Täytyy vain toivoa, että muille ongelmaisille koti löytyy, jos omistaja ei pysty koiraa pitämään JA katsoo, että koira ei todennäköisesti ole uudessa paikassa vaaraksi ympäristölleen. Aloitustapauksessahan näin ei ollut, joten tämä vain yleisen tason mielipiteenä.

[seija lehikoinen]

Surullista ..... mietin vaan mistä näitä käytösongelmaisia collieita oikein syntyy??Itsellä ollut collieita ja nykyisin sheltti eikä koskaan sattunut mitään lastenkanssa tai muutenkaan ollut mitään käytösongelmia.Pitäisköhän kasvattajien panostaa enemmän luonteisiin/periytyvyyteen??
Kiitos ei muuta!

[Johanna Ruottinen]

^ Anteeksi kun vielä kommentoin tähän nimenomaiseen asiaan, mutta edellisen kommentin jälkeen on aivan pakko:

Tämäkin keskustelun käynnistänyt koira on kasvattajalta, jonka ehdottomat ensisijaiset jalostuskriteerit ovat luonnepuolella. Sen vanhemmat ja suku on luonnetestattu keskimääräistä selvästi paremmin tuloksin ja niillä on kilpailtu tuloksellisesti eri harrastuslajeissa. Sen kasvattajilla on eväät oman kokemuksenkin pohjalta arvioida pentujensa luonteenpiirteitä ennen luovutusta ja tarjota neuvoja ja apua myös sen jälkeen. Kaikki ainekset saada hyväluonteinen koira ovat olleet niin hyvät kuin tässä rodussa on pennunostajan mahdollista toivoa ja olettaa. Kyseinen koira itse oli myös harrastuskoira, uskoakseni aika pitkälti luonnekriteereillä valittu, ja sillä oli myös koetuloksia osoituksena koulutettavuudesta.

Sen takia ei voi mitenkään välttyä ajatukselta, että koirassa ei tarvi olla pahastikaan peruspalikat vinksallaan että lopputulos voi olla tämä. Kuka tahansa minunkin kasvateistani tai omista koiristani voisi olla tässä tilanteessa, näissä olosuhteissa se epäonninen yksilö jonka elämässä eivät ympäristötekijät ja koiran ominaisuudet ideaalisti osukaan kohdalleen. Yksilölliset puutteet ja vahvuudet ehkä ristiriidassa sen kanssa missä ympäristössä koira elää. Toivon ja oletan, että jos näin joskus käy, minun ei koskaan tarvi lukea foorumilta että kohtuullisen kelvolliseksi olettamani kasvatti on kuopattu luonnevikaisena. Enkä hetkeäkään usko, että collieissa olisi promillea enempää oikeasti olosuhteista riippumatta ympäristölleen vaarallisia koiria.