Collien käytös omistajan raskauden aikana

Luonne- ja käyttäytymiskeskustelua, myös luonnetestaamiseen liittyvät aiheet.

Valvojat: Mia Möller, Kirsi Leppälammi

Vastaa Viestiin
Avatar
Teija Lehtoranta
Viestit: 459
Liittynyt: 21.06.2005 18:49
Paikkakunta: Tervakoski
Viesti:

Collien käytös omistajan raskauden aikana

Viesti Kirjoittaja Teija Lehtoranta » 15.01.2009 21:25

Monilla collieihmisillä kun on lapsiakin niin kysytäänpä oletteko koskaan törmänneet tällaiseen tai joutuneet vastaavaa pohtimaan. Olen kyllä kuullut (ja nyt itsekin todennut) että koira aistii ihmisen raskauden. Mutta. Sanokaahan olenko ihan pöljä vai voiko olla näin kuin luulen meillä käyneen:

Kaikilla neljällä nartulla on aina olleet juoksut samaan aikaan, paitsi nyt syksyllä Leena (5v lk collienarttu, jolla itsellä ollut yhdet pennut, joita hoisi antaumuksella) ei tehnyt juoksua ollenkaan. Muilla kolmella oli normit juoksut. Leenan juoksuja ooteltiin ja ooteltiin ja aloin jo uskoa, että sillä sitten taisi olla sellaset vuodottomat juoksut (ei tosin ole ennen tällaisia ollut), kun ei ole ennen juoksujaan noin venyttänyt. Pentujenkin jälkeen sillä on ollut jo yhdet juoksut, jotka tuli ajallaan ja oli ihan normaalit, joten siitäkään tää tuskin johtuu.

No. Nyt se sitten teki juoksut (4kk normaalia myöhemmin) ja parhaat päivät on menossa. Aloin sitte ajatella, että juoksu loppuu vähän ennen kun mun pitäis pinnistää esikoinen maailmaan. Voikos tuo mamma-koira olla sitä mieltä, että koska oon alfanarttu ( :smt028 ) ja paksuna niin hän ajoittaa valeraskautensa sitte siihen syntymään, jotta voi olla mukana hoitamisessa??? :shock: . Luonnossahan koiralaumat (susilaumat) tekee noin, mutta että kotikoirakin ja eri lajin välillä? Muutenkin tuo Leena on nyt ihan höpö-höpö ja tarkkailee mua koko ajan ja selittää miehelle kaikki illat jotain omia juttujaan ja tohottaa meen ympärillä. Joten se on kyllä selkeesti perillä tilanteesta (toisin kuin noi muut, joille tää luultavasti tulee aivan puun takaa :-D ). Leena peilailee muutenkin paljon mun tuntemuksia ja tietää aina jos joku on nyt erilailla, vaikka en itse sitä vielä tiedostaisikaan.

No eniveis, sattumaa tai ei niin mielenkiintoista nähdä siirtääkö Leena seuraavan juoksunsa sitten loppukesään vai tekeekö juoksun yhdessä muitten kanssa keväällä... Tutkimattomia ovat pienten collieitten sielunmaisemat :wub: .

Avatar
Anna Sinerheimo
Viestit: 1420
Liittynyt: 22.04.2005 20:20
Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti:

Re: Collien käytös omistajan raskauden aikana

Viesti Kirjoittaja Anna Sinerheimo » 16.01.2009 11:45

Kyllä mä luulen että narttukoirat noin voi tehdä. Mm. Lettumme emä Sissi silloin venytti juoksunsa alkamista kun pikku-Lettuja piti laittaa alulle. Sissin emäntä oli silloin raskaana, ja niinhän siinä sitten kävi että emäntä ja koira synnyttivät samoihin aikoihin.

Avatar
Heidi Malmivaara
Viestit: 1667
Liittynyt: 25.04.2005 14:57
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Collien käytös omistajan raskauden aikana

Viesti Kirjoittaja Heidi Malmivaara » 17.01.2009 12:50

Ei varsinaisesti aiheeseen kuuluvaa, kaukaa liippaa. Kaverin rescue-rotikka jolla oli jo ennestään hieman vaikeaa käytöstä, pahentui omistajan raskauduttua niin pahaksi ettei sen kanssa pärjätty enää ollenkaan. Selkeästi liittyi omistajan raskauteen ja mitä suuremmaksi vatsa kasvoi, sen enemmän koira koki että hänen tarvitsee ottaa perheen johtajarooli. Uros oli kyseessä.
Pkcn Irokon The Shining "Merkki"

Sydämen sopukoissa ja muistoissa:
Pkcn Suvinuoskan Anastasia "Milla"
X-rotu Mellu (pystykorva-labbis-hirvikoira-ajokoira mix)
Pkcn Snowpaw Purple Angel "Peppi"

peppermillscollies@gmail.com
http://www.peppermillscollies.com

Avatar
Petra-Paula Corsini-Rautalinna
Viestit: 405
Liittynyt: 09.08.2006 18:11
Paikkakunta: Mynämäki
Viesti:

Re: Collien käytös omistajan raskauden aikana

Viesti Kirjoittaja Petra-Paula Corsini-Rautalinna » 17.01.2009 19:53

No meidän viri-viri-tööt-tööt :smt101 Lula Maemme muuttui mun raskauteni aikana raauhalliseksi jaloissa makaavaksi arvokkaaksi collie-neidiksi. Luulin jo, että koira oli vaihtunut tai jotain. No, synnytettyäni Lulan tööt-tööt -meininki palasi. Toinen collieni Soundi puolestaan otti hyvin suojelevan roolin odotusaikana ja lempeän leppoisa tytteli esiintyi luonnetestissä hyvinkin topakkana puolustajana.
cpkn TK1 BH Say Wuf Why Wait "Lula Mae" -07
appu Aurus "Boogie" -11


http://tursunpera.webs.com/

Avatar
Petra-Paula Corsini-Rautalinna
Viestit: 405
Liittynyt: 09.08.2006 18:11
Paikkakunta: Mynämäki
Viesti:

Re: Collien käytös omistajan raskauden aikana

Viesti Kirjoittaja Petra-Paula Corsini-Rautalinna » 17.01.2009 19:54

Petra-Paula Corsini-Rautalinna kirjoitti:No, synnytettyäni Lulan
Öh, siis en kumminkaan Lulaa synnyttänyt, vaan Edithin. Lulan synnyttämisestä kaikki kunnia NouNoulle :-D
cpkn TK1 BH Say Wuf Why Wait "Lula Mae" -07
appu Aurus "Boogie" -11


http://tursunpera.webs.com/

Avatar
Tanja Kuisma
Viestit: 69
Liittynyt: 01.05.2005 22:29
Viesti:

Re: Collien käytös omistajan raskauden aikana

Viesti Kirjoittaja Tanja Kuisma » 23.01.2009 15:15

Siskoni pkn Iita ajoitti oman juoksunsa samoille ajoille (muistaakseni) jälkimmäisen lapsen syntymän kanssa, ja etenkin ensimmäisen lapsen odotuksen aikaan (ja hetken aikaa syntymän jälkeen) oli todella suojelevainen ja erityisen "nyhjäävä". Samanlaista käytöstä kuulin olleen kasvatillamme (em. koiran sisarpuoli) omistajansa ekan raskauden aikaan. Myös minun pkn Sirkka oli hyvin suojeleva ekan sisarenlapseni suhteen, vaikka omia pentujansa se ei mitenkään vartioinutkaan (no, Putte-poika teki pikkusisarusten vartiointihomman mamin puolesta sitäkin suuremmalla antaumuksella...)

Avatar
Heidi Akkila
Viestit: 26
Liittynyt: 12.08.2005 22:39
Paikkakunta: Savonlinna

Re: Collien käytös omistajan raskauden aikana

Viesti Kirjoittaja Heidi Akkila » 22.11.2009 22:47

Tämäpäs keskustelu sattui juuri sopivaan saumaan. Olen itse tällä hetkellä viikolla 23 raskaana ja Demi-pehkolla on juoksut jo 2kk myöhässä ku tähän mennessä ollut oikeestaan päivälleen 7kk väli. Oon ihmetellytkin et miksi ihmeessä se niitä nyt pihtailee niin täältähän se nyt selvisi että miun takiahan se pihtaa :wink: Meilläkin neiti ollut entistä enemmän kiinni miussa ja erityisen miellyttämisenhaluinen, helppo ollut treenata vaikka mitä lajia kun neiti tekee kaikkea miellyttääkseen :-) Yksi päivä oli hauska kun selvästi kuunteli pää masussa kiinni tyypin potkuja niin onnellisen näköisenä :smt049 Saas nähä millon se ne juoksut oikeesti alottaa vai pihtaileeko se niitä tonne maaliskuun loppupuolelle saakka :roll:
PkcN Maple Yard Corvette "Demi" -07
PkcN "Rita" -00
SpkN Mertzenheit's Fatal Beauty "Dina" -06

Vastaa Viestiin