Nuori koira - luonnepohdintaa

Luonne- ja käyttäytymiskeskustelua, myös luonnetestaamiseen liittyvät aiheet.

Valvojat: Mia Möller, Kirsi Leppälammi

Nuori koira - luonnepohdintaa

ViestiKirjoittaja Mari Niemi » 16.03.2008 11:59

Tässä nuorta koiraa, ensimmäistä nahkaani (aiemmin minulla on ollut terrierejä, viimeksi airis, jonka pentuvuosista on yli 10 vuotta) seuratessani on mieleeni noussut luonteeseen liittyviä kysymyksiä.

Luonnetestikeskustelua on käyty tälläkin palstalla, ja se on ollut minusta mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää. Samoin olen katsellut kaikki löytämäni luonnetestivideot - niitä tosin katselin jo sopivaa pentuetta etsiessäni.

Nyt mietityttääkin se, minkä verran koiran ominaisuuksiin vaikuttaa se, mitä sen kanssa tehdään, millaista elämää se elää. Oma pentuni, nyt reilun 7kk ikäinen uros, vaikutti ensimmäiset noin 5kk minusta varsi rauhalliselta mutta myös sellaiselta sanoisinko "harkitsevan rohkealta" ja tasapainoiselta. Kovin vilkkaaksi en olisi sitä kutsunut. Samoin pentu oli kovin ihmisystävällinen ja etenkin aiempiin terriereihini verrattuna kovasti nöyrä. Vaikutti siltä, että se ei olisi oikein tohtinut esim. kiskoa kanssani köydestä, vaan oli valmis luovuttamaan sen minulle.

Ihmisystävällinen, rohkea ja tasapainoinen pentu on edelleen, enkä osaa tätä parin kuukauden aikana tapahtunutta muutosta vielä oikein murrosiänkään piikkiin laittaa, koska koira ei vieläkään tunnu sinänsä kokeilevan rajojaan. Toisaalta se on kyllä muuttunut huomattavasti vilkkaammaksi ja oma-aloitteisemmaksi ja esimerkiksi vietin nostatus repimisleikein saa sen taistelemaan ihan kunnolla, murinaakin kuuluu (no, terrieri-ihmisenä olen ihmetellyt pennun hiljaisuutta, joten en pane pahakseni) ja koko keho näyttäisi olevan mukana "taistelussa". Silti pentu irrottaa heti kun pyydän ja jopa jos kokeilen ottaa itse hiukan tiukempaa ilmettä.

Treeneissä pentu on ruvennut itse oma-aloitteisemmin tarjoamaan liikettä: siinä missä se aiemmin tuntui pohtivan pitkään ja tekevän vasta kun oli jokseenkin varma tekevänsä oikein, se nyt koittaa jos jonkinlaista kuviokelluntaa ;)

Kaikenkaikkiaan sanoisin energiatason kasvaneen. Koira kyllä keskittyy ihan loistavasti tekemiseen, mutta sen on entistä vaikeampaa olla siinä liikkeiden välillä - tapahtua pitäisi, ja jollei tapahdu, voi sitten koittaa vaikka oma-aloitteista sivulle menoa, siitä maahan laskeutumista, edessä seisomista kontakia ottaen tai sitten lopulta vasten hyppimistä tai muiden koirien suuntaan nykimistä.

Mietinkin sitä, millä muulla tavoin koiran kanssa treenaaminen mahdollisesti vaikuttaa koiraan kuin vain liikkeiden oppimisena? Käymme lisäksi näyttelyesittämiskurssilla ja pentuagilityssä. Tokossa meneillään on kolmas kurssi. Vapaapäiviä on, ja jotta koira saa aidosti lepoa ja rentoutuu, emme mene esim. joka päivä koirapuistoon. Toki noin kolmisen kertaa viikossa saa juosta tutussa porukassa itsensä niin uuvuksiin kuin haluaa. Muuten teen sen kanssa nuuskuttelulenkkejä, jolloin se on vapaana metsässä ja pellolla, ja muistin virkistämiseksi välillä myös hihnalenkkejä.

Lähinnä mietin tuota viretilaa: nouseeko koiran vireys puhtaasti harrastamisen vuoksi? Joskus olen kuullut sanottavan, että etenkin pitkään passiivista elämää viettäneet koirat muuttuvat itsekin passiivisemmiksi. Tapahtuuko samaa siis toisinpäin? Vai onko kyse vain siitä, että pentu on vanhempi ja jaksaa enemmän kuin ennen - vai kenties molemmista?

Olen huvikseni välillä miettinyt luonnetestien valossa, millaiset arviot koirani voisi saada. Nyt se voisi vaikuttaa jopa vilkkaalta, mikä vaikkapa 5kk iässä olisi minusta ollut ihan mahdoton ajatus. Samoin sen taistelutahto - osin ehkä ahkeran treenaamisen vuoksi? - vaikuttaa nyt kovin erilaiselta. Ehkäpä iänkin mukana tulee tavallaan kanttia taistella?

Koska koirani irrottaa heti pyydettäessä, olen antanut sen reilusti voittaa lähes joka kerta. Koska alussa repimisleikit olivat koiran puolelta kovasti varovaisia (no, taustani on tosiaan terreriharrastuksessa..), olen kannustanut sitä hurjasti vetämisestä ja kehunut, kun otteet ovat reippaita ja taistelu sinnikästä. Tätä sitten olen käyttänyt palkkiona esim. tokon luoksetulossa, joka onkin vauhdikkaampaa näin palkittuna kuin namein.

Tämän pitkän esimerkkitapauksen valossa olisikin kiva kuulla teiltä rotua paremmin tuntevilta, onko tällainen tavallista: voiko koiran "luonne" vaikuttaa muuttuvan iän myötä siis esim. näin, että kohtuullisen rauhallisesta pennusta sukeutuukin varsin toimelias tarmopesä?

Minkä verran voi koiran ominaisuuksiin vaikuttaa treenaamisella?
Onko tämä ikä sellainen, että koira olisi nyt aktiivisimmillaan ja siitä sitten tasaantuisi?

Ja lopuksi vielä väärinkäsitysten välttämiseksi. Koira ei edelleenkään ole mikään ADHD, mutta uutta on se, että heti aamusta alkaen se tuntuu olevan valmiina toimintaan ja jo kolmisen tuntia treenin jälkeen se olisi taas valmis tekemään jotakin. Keskittymiskykyä löytyy edelleen ja kotona koira osaa rentoutua. Koska jatkossa on tarkoitus harrastaa agin, tokon ja toisinaan näyttelyidenkin lisäksi ainakin jälkeä (ja sitten jonkinverran sitä tottistakin) olen ihan tyytyväinen tästä kehityksestä, vaikka yhtä lailla ajattelin, että rauhallisessa koirassakin on puolensa. Koira on minulle oikein hyvä sellaisena kuin on - nyt vaan mietin, millainen se lopulta ON, kun tuntuu tässä muuttuvan ihan kuukausitasolla :)

En siis tiedä, onko tämä jokin vaihe vai eteneekö nahkojen kehitys useinkin näin. Airikseni kun tuntui olevan (välillä vähän liiankin) energinen pakkaus pennusta asti, enkä juuri huomannut kehityksessä sen kummempia vaiheita, kuin että itsenäisyyttä tuli lisää ensimmäisten juoksujen aikaan.

Tämä Dave onkin siis paitsi ensimmäinen paimenkoirani myös ensimmäinen uroskoirani, joten seurattavaa, ihmeteltävää ja pohdittavaa riittää - ja hyvä niin :)
Avatar
Mari Niemi
 
Viestit: 1077
Liittynyt: 15.12.2007 16:03
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Anna Sinerheimo » 17.03.2008 02:15

Tutulta kuulostaa. Omista koiristani sen mitä muistan, kaikki ovat leikkineet taisteluleikkejä hyvin ihan pikkupentuna, sitten leikki on ollut hankalampaa ja lähestyttäessä vuoden ikää se taas alkaa sujua. Mä olen miettinyt josko se liittyisi hampaiden ja leukojen kasvuun ja kehitykseen (toki luonneominaisuuksien lisäksi)? Nahkallahan (varmaan pehkollakin) leuat kasvavat joskus varsin eri tahtiin ja voisi kuvitella niiden olevan sitten aratkin.

Sitten omia pohdintoja noin yleisesti:

Ollakseen "vietikäs" harrastuskoira koiran ei tarvitse olla kotioloissa sählä. Ihanne kai olisikin että se olisi arjessa rauhallinen ja jopa huomaamaton, ja sitten koulutuskentälle mennessä syttyisi tekemiseen. Tämä on mahdollista kun koira tunne-ehdollistetaan niin että kentälle saapuminen jo riittää nostamaan sen virettä - sama tietysti kun sille esim. puetaan pk-liivit päälle metsääs, se "nousee" eikä luule olevansa menossa lenkille. Kun jo pentuna oppii sen vanhana taitaa..

Toisaalta taas, kun/jos ei ole kyseessä niin optimaalinen harrastuskoiraluonne (harva minkäänrotuinen sitä on) voi treenaamisella ja jatkuvalla viretilan nostolla saada aikaan myös viritetyn jousen joka pongahtaa auki milloin sattuu. Mikä tahansa ärsyke saattaa saada koiran kiihtymään ja tuloksena on esim. kadulla vastaantulijoille räyhäävä tai lasten palloleikkeihin päättömänä ryntäävä koira. Kun sitten taas koiran kanssa ei tehdä mitään eikä sille tarjota virikkeitä, myös sen stressitaso laskee ja se passivoituu pikku hiljaa. Mitä enemmän sen kanssa on puuhasteltu pentuna sen helpompi se on aktivoida uudelleen, niin hyvässä kuin huonossa.
Avatar
Anna Sinerheimo
 
Viestit: 1420
Liittynyt: 22.04.2005 21:20
Paikkakunta: Jyväskylä

ViestiKirjoittaja Mari Niemi » 17.03.2008 12:27

Ehkäpä tässä koiran uudessa treenikäyttäytymisessä osa on juuri sitä, että kentällä ollaan kovasti toimeliaita, kun pentu on alkanut hiffata, että siellä on määräkin olla aktiivista toimintaa.

Minä olen pennun kanssa panostanut paljon kontaktiin, vietin nostattamiseen leikein ja samalla hallittavuuteen. Tuo hallittavuus on tietysti ykkösjuttu arjessa ja vaikka kaupungilla liikuttaessa - ja antaahan se mahdollisuuden pitää koiraa irti muuallakin kuin tiettömässä korvessa.

Toisaalta tuntuu, että osa harrastamistamme lajeista on hiukan ristiriidassa keskenään: agility ja toko kun ovat kuitenkin luonteeltaan aika erilaista toimintaa. Toki kontakti on kummassakin tärkeä, mutta hiukan saisi sitä tokon "hallinnassa oloa" olla ehkä vähemmän agikentällä. Me tietysti ollaan koiran iänkin takia vielä niin alkuvaiheessa yhteistä taivaltamme, että koiralla ei ole ollut aikaakaan hahmottaa vielä syvällisesti eri lajien eroja. Ja osaltani olen tokoon koittanut ottaa sitä agin sähäkkyyttä esim. leikkien ja nopeiden, vauhdikkaiden treeniharjoitteiden kautta.

Tuo kuvauksesi nopeasti syttyvästä koirasta - siis väärissäkin tilanteissa - kuulostaa tutulta, mutta ei (ainakaan vielä) tämän koiran kohdalla. Edellinen koirani, airis, oli rodulleen ominaisesti huikean nopea reagoimaan. Ehkäpä juuri siihen tottuneena tämä nykyinen vaikuttaa filosofisemmalta ja harkitsevammalta, vaikka vauhtia onkin tullut. Ja juuri siksi ovat hallinnassa olo ja kontakti olleet ykkösenä "opintosuunnitelmassamme" ;)

Tärkein oivallus, jonka edelliseltä koiraltani sain, voi olla ehkäpä sen opettaminen pennulle, että epävarmoissa tilanteissa voi koira aina "kysyä" minulta, mitä tehdään. Tämä toimii jo aika hyvin, eli uusia asioita kohdatessaan pentu ei aina tuijotakaan eteenpäin vaan yhä usemmain kääntyy katsomaan minua kuin kysyäkseen, että " mitäs me tästä ajatellaan"? Tästä on tietysti se etu, että saan ainakin tilaisuuden viestittää koiralle rentoa ja neutraalia suhtautumista yllättäviina asioihin - ja myös passiivista käytöstä tilanteissa, joissa se on suotavaa (kun vaikkapa hiihtäjä tulee kohti).

Mutta sitä mietin, miten paljon esim. luonnetestien tulokset kertovat koiran synnynnäisistä, periytyvistä ominaisuuksista ja miten paljon sen elämästä elämästä? Kaikkeen ei voi vaikuttaa, mutta onko mahdollista, että vetoleikkeihin kannustettu koira saa taistelutahdosta paremmat pisteet siksi, että on oppinut niihin, kuin toinen, jonka kanssa niitä ei ole leikitty? Suhtautuuko kokenut harrastuskoira uusiin asioihin rennommin jo siksikin, että on kokemusta? Mikä lopulta on se luonne, joka periytyy ja mitä ovat opittuja ominaisuuksia?
Avatar
Mari Niemi
 
Viestit: 1077
Liittynyt: 15.12.2007 16:03
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Jannica Joelsson » 17.03.2008 13:16

- Koira kuluttaa enemmän energiaa kun se oppii uusia asioita (aivot tarvitsee paljon energiaa). Jos ajatellaan nuori koira jonka kanssa harrastetaan noin usein kun sinä teet, ja oppii uutta koko ajan, niin en pidä sitä ihmeellisenä että hän "vilkastuu". Hän tuottaa enemmän stressihormooneja. Tämä ei tietenkään välttämättä ole huono asia mutta voi olla, jos menee "överiksi". Koira joka on jo vanha konkari tottiskentällä ja maastossa ei kuluta läheskään niin paljon energiaa, silti tietty stressitaso tietysti on toivottava mutta se on "sisäänrakennettu" liikkeisiin, eli opetettu. Niin kun Anna tuossa mainitsi...

"Suhtautuuko kokenut harrastuskoira uusiin asioihin rennommin jo siksikin, että on kokemusta? Mikä lopulta on se luonne, joka periytyy ja mitä ovat opittuja ominaisuuksia?"

- Miten rennosti kokenut harrastuskoira suhtautuu uusiin asioihin on varmasti kiinni: elämänkokemuksesta, koulutustavasta ja luonteesta. Näin minä asian näkisin.... :D Ts. peritty ja opittu on aika lailla fifty-fifty..
"All knowledge, the totality of all questions and all answers is contained in the dog" Franz Kafka
Avatar
Jannica Joelsson
 
Viestit: 531
Liittynyt: 13.05.2005 12:21
Paikkakunta: Kirkkonummi

ViestiKirjoittaja Mari Niemi » 17.03.2008 13:32

Tuo on varmasti totta, että uuden oppiminen on myös stressaavaa ja aktivoivaa niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta kai on niinkin, että siinä missä pentu jo luonnostaan nukkuu enemmän, alkaa reilun 7kk ikäisellä olla enemmän niitä valveillaolotunteja.

Silti tietysti valtaosa koirani hereilläoloajasta on lepäilyä ja loikoilua - tai mitä se nyt minun töissäollessani keksiikään puuhata. Toisinaan teen töitä kotona, ja silloin se taitaa lähinnä katselle ikkunan takana lenteleviä lintuja.

Hyvä kysymys on tietysti sekin, mikä on sopiva määrä aktiviteettia tuon ikäiselle koiralle. Itse olen ajatellut sen niin, että koirasta näkee. Jos se jaksaa innostua tekemisestä ja toisaalta osaa ottaa rennosti, on määrä kai aika sopiva. Meillä on nyt tokoa lauantaiaamuisin ja agilityä sunnuntai-iltaisin. Tiistaisin käymme näyttelytreeneissä. Kaikissa otetaan huomioon, että kyseessä on pentu - ovat siis niille suunnattuja koulutuksia, joten leikkiä (omistajan kanssa) ja rauhoittumistakin on tunneilla mukana.

Itse pidän koiralle aika stressaavana koirapuistossa käyntiä, etenkin, jos koiria on paikalla useita tai kaikki eivät ole tuttuja. Siksi pidänkin viikossa tarkoituksella päiviä, jolloin ei sen paremmin tavata muita (hihnassahan emme moikkaile) kuin treenatakaan mitään. Tai no, ehkä irtiollessa nuuskuttelulenkillä pari luoksetuloa :)

Näen tilanteen vähän senkin kautta, että koira, joka asuu vaikkapa usean muun koiran kanssa lapsiperheessä saa jo "luonnostaan" enemmän sitä touhua ja toimintaa päiviinsä. Kahdestaan ihmisen kanssa asuvan koiran arki on ainakin meillä hiljaista ja rauhallista - siksi eivät treenimäärät minusta tunnu paljolta.

Stressitasoa on kyllä tarpeen seurata, se oli hyvä pointti tuoda esiin ja varmasti sitä on tärkeätä jatkossakin katsoa, että koira ehtii kunnolla rentoutua ja levätä treenien välillä - ja myös pystyy siihen. Kovin stressaantuneelta se ei ehkä edes onnistu? Koiran tyynenoloinen perusluonne ehkä auttaa tässä - ei vedä sillä lailla kierroksia asioista kuin sähäkämmät kaverit?
Avatar
Mari Niemi
 
Viestit: 1077
Liittynyt: 15.12.2007 16:03
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Jannica Joelsson » 17.03.2008 17:20

Ei ollut siis tarkoitus väittää että treenaatte liikaa, ja oikeassa olet että koira ainoana "lapsena" tarvitsee varmasti enemmän aktiviteettejä omistajaltaan. Mun mielestä teidän treenimääräänne kuulostaa ihan järkevältä :D Treenasin kans ahkerasti omani koirani kanssa sen pentu/nuoruusiässä (nuorena se on vitsa väännettävä), tosin meillä ei ollut yhtä monta lajia...

Mutta hyvä kysymys; miten näet perusrauhallisesta koirasta onko se stressaantunut? Ehkä tauko kertoisi? Osaako hän ottaa esim. viikon ihan rauhallisesti ilman treenin puutetta vieroitusoireita... ?

Se määrä mitä koira jaksaa tehdä on myös treenattava, esim. nyt kun kisakausi on edessä lisään pikkuhiljaa treenimääräämme, joka talven yli on ollut n kerran viikossa. Nostan sen koko ajan, koiran elimistö ja lihakset tottuu siihen ja se jaksaa koko ajan paremmin, mutta ennen kisoja pidän reilun tauon. Se on kuin venyttäisi kuminauhaa, ja tarkoittaa että koira on huippuvireessä kisapäivänä :-D (ja kyllä, sen tauon aikana voi nähdä "vieroitusoireita")
"All knowledge, the totality of all questions and all answers is contained in the dog" Franz Kafka
Avatar
Jannica Joelsson
 
Viestit: 531
Liittynyt: 13.05.2005 12:21
Paikkakunta: Kirkkonummi

ViestiKirjoittaja Mari Niemi » 17.03.2008 17:50

Niin, mietin vain itsekin asiaa siltä kantilta.

Luin aika mielenkiintoisen artikkelin koiran stressistä.
http://www.kotiposti.net/teddy/koiran_stressi.htm

Tämä aihe on ollut perhepiirissä esillä siksikin, kun siskoni paimenkoira (ei collie) oli pari viikkoa hoidossa ja oli alkanut juoda valtavasti. Hoitopaikka oli tuttu ja turvallinen perhe, mutta silti se oli saanut tuollaisen stressireaktion. Kaikki siis tutkittiin, ja syyksi osoittautui nimenomaan stressi.

Hyvä pointti on tuo, jonka mainitsit, että rauhallisesta koirasta sen stressin näkeminen voikin olla vaikeampaa. Ja minulla on vielä se, että tahtomattakin vertaan aina edelliseen koiraani, joka tosiaan oli huomattavan aktiivinen pakkaus.

Tuossa em. artikkelissa on kohta, jota olen huomaamattani toteuttanut - tosin eri syystä: "Monille koirille jo se että katsomme niihin herättää ne toimintavalmiuteen. Näin ollen on hyvä olla väliin kotona ikään kuin koira olisi meille ilmaa, jotta se saa rentoutua rauhassa."

Olen noudattanut tuota siksi, että koira tosiaan joutuu olemaan aina toisinaan yksin, ja olen ajatellut sen oppivan ns. kannattelemaan itseään paremmin, jos en koko ajan kommunikoi sen kanssa vaikka tekisin päivän töitä kotona. Tausta-ajatuksenani on ollut vähentää sitä eroa, joka on yhdessäolon ja erossaolon välillä. Kun yhdessäolokaan ei ole jatkuvaa sylittelyä, jutskailua ja puuhastelua, myös erossaolo on helpompaa.

Tämä on taannut myös työrauhan minulle ja levon koiralle, kun senkään ei tarvitse vahtia minua - enkä edes anna sen seurailla pitkin asuntoa. Niinpä se onkin oppinut sen, että kun teen hommia, se on eri huoneessa rauhallisesti omissa oloissaan.

Koira tuntuu ainakin toistaiseksi relaavan hyvin, vaikka olisinkin täällä asunnossa - aamun pissalenkin jälkeen se puuhailee hetken omiaan ja menee taas nukkumaan. Ei siis ole jatkuvassa toimintavalmiudessa, mikä ko. artikkelissa esitettiin yhtenä stressin oireena.

Treenitaukoa ei olla kokeiltu, kun ovat kurssit meneillään, mutta on se varmasti useamman kerran vuodessa tarpeen kummankin kannalta jo motivaation ylläpitämiseksi. Ja vaikka kuinka olen innostunut menemään jälkimetsään, kun meille jo asiantuntevaa opastustakin pk-kerhosta tarjottiin, emme mene ennen näyttelykurssin loppumista.

Kolme ohjattua tuntia viikossa on minusta maksimi jo itsellekin, ja jos tulee näyttelyitä tai muita on varmasti syytä niistäkin sellaiselta viikolta karsia osa. Näin siis ainakin niin kauan, kuin koira näyttää osaavan rentoutua ja oppivan uutta - korkea stressitaso tuon artikkelin mukaan jo estää oppimistakin, muusta vahingollisuudesta puhumattakaan.
Avatar
Mari Niemi
 
Viestit: 1077
Liittynyt: 15.12.2007 16:03
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Mari Morko » 17.03.2008 18:13

En nyt ennätä syvällisemmin asioita pohdiskelemaan, mutta itsellä on myös koira joka reagoi stressiin juuri juomalla.

Toinen huomio noista nuoren koiran luonteen muutoksista. Vääränrotuisella eli tuolla aussiella huomasin juuri 7-8 kk iässä puolustusalueen heräämisen eli kaikenlainen vahtiminen ja siihen liittyvä toiminta alkoi tulla koirassa enemmän esille. Toisaalta nuorella pojalla ei kuitenkaan ollut kokemusta ja itsevarmuutta selvittää niitä tilanteita omillaan. Siksi pyrinkin silloin huolehtimaan ettei se joutunut vahtimistilanteisiin, sillä jokainen kerta kun ko. käytös käynnistyy koirassa, se myös vahvistuu. Nyt kohta nelivuotiaana kyseinen koira onkin mukavasti balanssissa vahtimisensa/puolustushalunsa kanssa, se ei ylireagoi ärsykkeisiin kun ei sitä herkistetty nuorempana.

Itse olen viime aikoina pohtinut oman 2,5 vuotiaan muutosta. Se on pienestä pitäen saalistanut innolla, mutta ei ole taistellut leluista kovin hyvin. Nyt alkuvuoden aikana kuitenkin aikaisempi "nahkahammas" on syttynyt myös taisteluleikkeihin ja leikkii innolla ja vapautuneesti.
Avatar
Mari Morko
 
Viestit: 253
Liittynyt: 20.05.2005 21:44
Paikkakunta: Lievestuore

ViestiKirjoittaja Jannica Joelsson » 18.03.2008 11:03

Oma koirani on myös perusrauhallinen luonteltaan (myös l-testin mukaan) ja yritän miettiä miten hänen stressinsä ilmenee. En usko että hän on ikinä ollut ylistressaantunut mutta kyllä hän kuuluu heihin joka on aina toimintavalmis. Ts. jos olen kotona hän pitää mua koko ajan silmällä. Mutta toisaalta; jos nyt koira tykkää tehdä asioita omistajan kanssa ja on tottunut siihen, niin tottakai se sitä odottaa myös...Joskushan ei voi tietää että koira stressaa ennen kun se sairastuu, mutta jos vaan tätä treeniasiaa mietitään, niin luulen kyllä että collie reagoi ensin motivaation puutteella.

Olin viikonloppuna kuuntelemassa Telkänrannan luentoa koiran etologiasta ja juuri hän mainitsi tätä asiaa koiran aivoista,ts.miten paljon energiaa ne kuluttavat kun oppivat uusia asioita. Mutta se on myös parasta aktivointia. No, mulle tuli tietysti heti mieleen että enhän minä sitten enää aktivoi koirani millään tavalla, kun samoja vanhoja juttuja hinkataan...Eli vanhemmille koirille on myös erittäin terveellistä välillä keksiä uusia juttuja. (tarttis varmaan tehdä jotain...)

Vielä leikkimisestä; joka tietysti aina perustuu jollain tavalla saalistamiseen, niin onhan sekin stressitekijä (älkää ymmärtäkö väärin, stressi on myös hyvä asia). Oma koirani Seamus, ei välitä normaalisti hirveästi repimisestä. Jos esim.lenkillä ottaisin patukan esiin hän ei reagoisi siihen millään tavalla. Joten tottiksessa olen pääasiallisesti palkannut pallolla ja nameilla. No, joskus silloin tällöin otan patukan mukaan, ja esim viime tottistreeneissä hän kävi siihen kiinni kun vanha tekijä. Minä selitän tämän ainoastaan sillä että tottiksessa hänen stressitasonsa nousee (joka on ok, se on "vietikkään" näköistä) ja kiinni käyminen,pureskelu tuottaa mielihyvää, ts. rauhoittaa...
"All knowledge, the totality of all questions and all answers is contained in the dog" Franz Kafka
Avatar
Jannica Joelsson
 
Viestit: 531
Liittynyt: 13.05.2005 12:21
Paikkakunta: Kirkkonummi

ViestiKirjoittaja Anna Sinerheimo » 18.03.2008 12:47

Mun kirjoituksesta saattaa saada sellaisen kuvan, että kaikki treenaaminen on huono ja stressaava asia :-D mitä en tietenkään tarkoita, ja esimerkkini ovat ne ääripäät jotka (onneksi) ovat erittäin harvinaisia. keskiverto koira kestää kohtuudella stressiä, ja myös tarvitsee sitä. Itselle on kerran käynyt niin että koira sairastui ja (yhdeksi) syyksi laitettiin stressi. Vaikka treenaankin paljon, paljon enemmän kuin keskivertoharrastaja, tuolloin sitä stressiä oli nostamassa myös kyläilemässä käynyt vieras koiralauma, pari matkaa vieraalla autolla vieraiden koirien kanssa, kuumuus, perhe-elämän muutokset ja taisipa siinä olla monen lajin kisojakin peräjälkeen - kisathan stressaavat erityisesti omistajaa ja koirahan heijastelee omistajan/ohjaajan fiiliksiä joten...

Sitten tuosta taistelu/saalisleikistä: Mikäli koiralla on luonnostaan puutteellinen/matala saalisvietti, sen keinotekoinen kasvattaminen onnistuu kyllä mutta silloin leikki ei ole sellaista luontevaa ja se on taas paljon stressaavampaa. Jotkut koirat saa taistelemaan kun niitä läpsii kyljille ja/tai vähän uhkaa, silloinhan kyseessä ei enää ole puhdas saalistaminen vaan peliin tulee agression nostamaa adrenaliinia. Ja tämä kaikkihan ei tietenkään tarkoita sitä ettäkö koiran kanssa ei kannattaisi leikkiä, vaan lähinnä sitä että voi olla hyödyllistä tiedostaa msitä se oma koira sen intonsa ammentaa :)

Yksi syy miksi koira ei leiki vaikka sillä olisikin sitä saalisviettiä: jos se on kovin pehmeä ja sitä on pikkupentuna kielletty tarttumasta hampaillaan johonkin, ehkä joskus jyrkästikin, se voi ihan totaalisesti "padota" leikkitaipumuksen. Luin tuossa juuri jostain että about luovutusikäisen pennun säikähtäessä voimakkaasti jotakin, sille saattaa muodostua siitä elinikäinen muistikuva. Ja aika yleistähän on se että pennulle karjaistaan oikein olan takaa kun se meinaa napata jotain ehkä vaarallistakin suuhunsa!

Kuitenkin koira jolla on suuri saalisvietti/taistelutahto leikkii aina kun joku nenän edessä vähän vilahtaa, se suorastaan ei kykene pidättäytymään leikkimisestä vaan taipumus nousee jopa pelon ylitse.

Sitten tuo vilkkaus. Puhuttaessa vilkkaudesta maallikko ajattelee sen olevan vaan sitä miten paljon koira säheltää ja touhuaa. Mutta luonnetestivilkkaus on vain ja ainoastaan reaktionopeutta, ja koiran yleiseen käytökseen vaikuttaa myös hermorakenne ja pehmeys, joissain tapauksissa myös tuo saalistustaipumus. Eli rauhallinen ja varma, hieman kova koira voi osoittaa vilkkautta vain kääntelemällä päätään ärsykkeiden suuntaan - tätä ei yleensä edes huomioida koiran käytöstä kotioloissa arvioitaessa. Kuitenkin sillä on luontaiset edellytykset reagoida esim. ohjaajan käskyihin nopeasti.

Vähemmän vilkas mutta pehmeä ja vaatimattomammalla hermorakenteella varustettu koira on sitten "kansankielellä" vilkas: se väistelee voimakkaastikin, sitä on helppo yllyttää kiihkeisiin suorituksiin ja myös sille saadaan rakennettua näyttävä tottis kun sitä jatkuvasti vahvistetaan nopeista ja sähäköistä suorituksista. Mutta taas - se ei ole sen luontaisten taipumusten mukaista vaan täysin opetettua.

Nopeus on sitten myös fyysinen ominaisuus: koiran (kuten ihmisenkin) lihassolut jakautuvat hitaisiin ja nopeisiin. Olemassaolevien lihassolujen suhdetta ei voi muuttaa joskin toisia voi vahvistaa toisia enemmän - kuitenkaan kaikista koirista ei saa irti nopeita suorituksia koskaan. Kerran näin luonnetestissä englanninbulldogin, joka oli selvästikin rakennettu vain näistä hitaista lihassoluista. Se tepasteli testin läpi tasaista vauhtia mutta ärsykkeisiin reagoi nopeasti murahtelemalla tai tuhisemalla bulldoggimaiseen tyyliin - tuomarit arvioivat sen vilkkaaksi, mikä varmaankin oli ihan oikein. Eihän se olisi pystynyt hyppäämään ilmaan sateenvarjon edessä!
Avatar
Anna Sinerheimo
 
Viestit: 1420
Liittynyt: 22.04.2005 21:20
Paikkakunta: Jyväskylä

ViestiKirjoittaja Jannica Joelsson » 18.03.2008 14:16

Vielä yksi kommentti joka ehkä sopii "luonnepohdintaa" otsikon alle, ja kun tuossa mainittiin säikähtäminen. Normaalisti pentu herää huomaamaan ympäristöä 7 viikon ikäisinä. Tämä on siis parasta siedätysaikaa uusiin asioihin, pentu kohtaa uusia asioita ja oppii olla pelkäämättä (tai pelätä) niitä. Colliella tämä parasta siedätysaikaa alkaa jo 5 viikon ikäisenä! Kasvattaja pitäisi siis siinä iässä "heittää pennut pihalle" ja antaa heidän paljon tutustua uusiin asioihin. Varmasti moni sitä tekeekin, mutta monikohan tietää miten suuri vaikutus sillä voi olla koiran rohkeuteen vanhemmalla iällä? Se että juuri colliella on tämä ominaisuus oli ainakin minulle uutta, toivottavasti moni kasvattaja on tästä tietoinen :D
"All knowledge, the totality of all questions and all answers is contained in the dog" Franz Kafka
Avatar
Jannica Joelsson
 
Viestit: 531
Liittynyt: 13.05.2005 12:21
Paikkakunta: Kirkkonummi

ViestiKirjoittaja Mari Niemi » 18.03.2008 15:30

Kun vertaan kahta koiraani, edesmennyttä airisnarttua ja nykyistä nahkapoikaa, niin juuri reaktionopeudessa on iso ero. Toisaalta tämä nykyinenkin vesseli vaikuttaa aika rohkealta, koska suhtautuu moniin uusiinkin asioihin tyynesti, joten ei se reaktioiden hitaus vaikuta minusta niinkään arastelulta.

Vaikkapa metsässä airikseni puski pennusta asti ihan mistä vain ja vaikutti paljon tapaturma-alttiimmalta kuin tämä nykyinen, joka näyttää toisinaan etsivän pidempään sopivaa kohtaa josta mennä ja puntaroivan vaihtoehtoja. Siis pärjää maastossa yhtä lailla, mutta ei puske vaikkapa kalliolta alas suinpäin.

Siinä missä airikseltani suorastaan räjähti ilmoille haukku ovikellon soidessa (muuten ei kotona elämöinyt) tämä nykyinen, joka tosin on vasta viime viikkoina alkanut vahtia, vaikuttaa lukevan tilannetta pidempään. Se katsahtaa minuun, kuulostelee lisää, kuulee ehkä oven takana olijan vaihtavan jalkaa tms., ja reagoi vasta sitten. Viime viikonloppuna, kun en enää jaksanut pääsiäisnoitien vierailuja enkä avannut ovea, koira mietti varmaan lähes minuutin ennen haukahdusta, ja sitten haukahteli pari kolme minuuttia matalasti ja välillä tilannetta oven takana kuulostellen.

Tätä Dave-pentua olen innostanut repimisleikkiehin ihan vaan lelua heiluttelemalla ja sitten kannustanut vetämisestä ja otteen parantamisesta niin sanoin kuin antamalla voittaa lelun. Ei siis muuta provosointia minun taholtani, ja kyllä se todella innoissaan tuntuu kiskovan - esim. luoksetuloja on tehty niin että kaveri pitää koiraa, juoksen pois ja kutsun, ja palkkioksi leikimme yhdessä köydellä tai rievulla.

Mutta mistäs se sitten kertoo, että lelu kiinnostaa vain, kun minä olen sen toisessa päässä? Tai kotona kyllä kanniskelee lelujaan ja leikkii niillä yksin (minä leikin koiran kanssa ulkona), mutta kentällä ei heitetty lelu kiinnosta. Käy kyllä katsomassa, mutta siihen jää. Poikkeuksen tekee nouto, jota lauantaina aloimme harjoitella. Kokeilimme sitä niin, että ikään kuin kilpailemme heittämästäni kapulasta, ja silloin koira kyllä nappasi sen suuhunsa ja tuli luokseni kapulan kanssa, kun peruutin ja kutsuin.

Pennun isällä on luonnetestin mukaan taistelutahtoa, toisaalta samasta pentueesta pennun ottanut perhe kertoi, ettei heidän narttupentunsa halua vetää mitään, jos ihminen on toisessa päässä "vastassa". Omanikin tuntui ensin aristelevan, mutta vaikuttaa kyllä aidosti innostuneelta, kun näkee köyden päänkin pilkottavan taskusta.

Ehkäpä siis juuri kannustus voi "vapauttaa" koiran leikkiin, jota se muuten pitäisi ikään kuin ylempäänsä vastaan liian uskaliaana?

Minä leikin koiran kanssa vetoleikkejä parisen kertaa viikossa, koska en halua sen jäävän liian koville kierroksille. Toisaalta, jälleen terrieriin verrattuna, sen into sammuu nopeasti, jos irrotan köydestä tai laitan sen pois näkösältä. Koira vaikuttaa palautuvan ikään kuin tyyneen perustilaan ihan kuin mitään ei olisi tapahtunut, siinä missä terrierini olisi ollut tohkeissaan ja "kierroksilla" vielä hyvän aikaa - sen ei esim. ikinä ollut niin helppoa irrottaa, se vei aina sen pienen hetkisen, kun koira ikään kuin kokosi itseään ja sai hampaansa irti köydestä.

Ulkonakin kaikki liikkuva kiinnostaa Davea linnuista pupuihin, joten sen sortin viettiä löytyy, samoin olen nähnyt eläinten jälkiä haistelevan ja seurailevan kiihtyneenä (esim. tilanne, jossa pupu mennyt edestä eikä koira ole sitä huomannut, mutta on hiffannut sitten tuoreen jäljen).

Vielä tuli mieleen tällainenkin kysymys: kertooko myös halu ja into leikkiä toisten koirien kanssa taisteluhalusta? Omani painii tuttujen koirien kanssa hurjastikin, tai sitten juoksee jahtausleikeissä. Toisaalta on tiettyjen vanhempien urosten seurassa hyvinkin rauhallinen sivustaseurailija, jos toinen ei halua leikkiä.

Annan viestissä tuli hyvin esiin niitä muita tekijöitä, jotka koiran stressiin esim. treenaamisen lisäksi vaikuttavat. Minusta sellainen koiran kannalta varsin ennakoitava arki on yksi stressiä hillitsevä tekijä, vaikka toisaalta koirakin varmasti nauttii vaihtelusta - kun sitä on sopivassa määrin.

Varmasti onkin jatkuvaa opettelua ja tasapainottelua sen suhteen, mikä kullekin koiralle on se optimaalinen määrä. Käytännön elämässä sitten näkee, minkä verran aktiviteetteja ja toimintaa on sopiva juuri kyseiselle koiralle. Itse pidän hyvänä myös rentoutumissharjoituksia, joita käymillämme pentukursseilla on pidetty. Samoin esim. näyttelykurssilla, kun vetäjä käy läpi koiran anatomiaa, loikoilevat koirat rentoina omistajiensa vieressä. Hyvä on varmasti oppia sekin taito.

Samoin Annan pointti vilkkaudesta oli avartava, koska juuri noin maallikkotyyliin olin villkauden ajatellut! Ja osin siksi ihmettelen, miksi koirani, joka ei ole kotona tai esim. hihnalenkeillä ole sitten yhtään "vilkas", vaan nuoresta iästään huolimatta minun silmiini ihmeen rauhallinen tarkkailija, voi sitten yht'äkkiä kentällä vaikuttaakin vilkkaalta.
Avatar
Mari Niemi
 
Viestit: 1077
Liittynyt: 15.12.2007 16:03
Paikkakunta: Turku

ViestiKirjoittaja Sari Larmu » 18.03.2008 16:41

Hyvä Anna! Hyvin selittetty vilkkaus (luonnetesti) kansankielelle! :-D
Avatar
Sari Larmu
 
Viestit: 397
Liittynyt: 03.05.2005 00:19
Paikkakunta: Valkeakoski

ViestiKirjoittaja Aila-Maija Kunnari » 20.03.2008 16:36

Mari Morko kirjoitti:Itse olen viime aikoina pohtinut oman 2,5 vuotiaan muutosta. Se on pienestä pitäen saalistanut innolla, mutta ei ole taistellut leluista kovin hyvin. Nyt alkuvuoden aikana kuitenkin aikaisempi "nahkahammas" on syttynyt myös taisteluleikkeihin ja leikkii innolla ja vapautuneesti.


Tässä y.o. iässä on itse asiassa hyvin tyypillisitä selkeä kehitys/muutos taisteluleikeissä. Liittyy myös puolustusviettialueen ikäsidonnaiseen kehitykseeen.
Moni aiemmin "hiljainen leikkijä" löytää tuossa 2 vuoden tienoilla äänitehosteet toimintaan ja samaan aikaan leikkeihin tulee muutenkin jämäkkyyttä ja sähäkkyyttä lisää.
Aila-Maija Kunnari
 
Viestit: 315
Liittynyt: 08.05.2005 13:10
Paikkakunta: Klaukkala

ViestiKirjoittaja Sanna Piironen » 20.03.2008 19:26

En tiedä että liittyykö suoranaisesti tähän keskusteluun :roll: , mutta...

Minua on ihmettyttänyt tuon meidän poitsun leikit muiden koirien kanssa. Sille on jäänyt tuo pentu näykkiminen päälle.
Eli siis se leikkii yhä näykkimällä. On tosin kyllä vähentynyt sitä huomattavasti, mutta yhä kumminkin leikkii sillä tavoin. :?
Onko "normaalia"? Edellinen collikka leikki painimalla.
Nalle (Dalimattas Blakc Manager) täyttää huomenna 2V. :fest:
Dalimattas Black Manager “Nalle” 21.3.-06
Willowby She´s The One “Minni” 19.08.-10
Honey Melon Day Damocles "Jimi" 19.3.-96 - 12.3.-06

http://pikkupirulaiset.nettisivu.org/
Avatar
Sanna Piironen
 
Viestit: 223
Liittynyt: 15.10.2006 17:59
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Anna Sinerheimo » 21.03.2008 10:59

Synntärionnittelut! Kyllähän 2v uroskoira on vielä ainakin vähän pentu, eihän miehetkään aikuistu juuri koskaan :-D

Toisilla koirilla vaan on tapana näykkiä, ja kyllä (nahka)collielle minusta nimenomaan tyypillilnen leikki on juoksemista ja näykkimistä, painimaan antaudutaan vaan ihan tuttujen koirien kanssa. Varsinainen hampailla kiinniotto vähenee luontevasti kun vanhempi koira/ihminen siitä kieltää, ja jäljelle jää hampaiden napsuttelu yhteen lähellä kohdetta. Ollaan monesti tässä naurettu että eikö niillä tule hampaat kipeäksi kun nakuttavat oikein sellaisia sarjoja ilmanäykkäyksiä :D
Avatar
Anna Sinerheimo
 
Viestit: 1420
Liittynyt: 22.04.2005 21:20
Paikkakunta: Jyväskylä

ViestiKirjoittaja Mari Niemi » 21.03.2008 12:19

Mukava kuulla, että tuo kastanjettimeininki kuuluu kuvioihin.

Koska edesmennyt airikseni teki sitä myös, ovat pitkäaikaiset koirapuistotutut jo vitsailleet, että mikähän outo juttu MINUSSA on, kun koirani, jotka todistetusti eivät olleet ikinä toisiaan tavanneet, soittelevat tuota samaa "instrumenttia" ;)

Eräskin nainen nauroi siinä koirien painia katsoessaan ensin luulleensa äänen tulevan jostain linnusta tai oravasta, ennen kuin tajusi nahkapentuni siinä vain näykkivän ilmaa kaverinsa vieressä.
Avatar
Mari Niemi
 
Viestit: 1077
Liittynyt: 15.12.2007 16:03
Paikkakunta: Turku

Re: Nuori koira - luonnepohdintaa

ViestiKirjoittaja Miia Luukkainen » 18.05.2009 14:53

Meillä on vajaa 5 kk ikäinen pehko. Tuntuu edellisiin collieisiin verrattuna, ja etenkin sen kaverina olevan duracellpupun (perhoskoira), rinnalla todella harkitsevalta kaverilta :lol:

Bessi onkin saanut lisänimen "lötköpötkö". Kyllä välillä innostuu menemään pihalla rundia, useimmiten lelu suussa. On tainnut tuon tuolta pikkukaverilta oppia.
Alkuun oli todella vahva puolustusvietti. Pikkukoiran kanssa leikin niin että olen ottavinani kiinni, eli menen kohti kädet ojossa. Bessille kun tein tätä kohti menemistä, niin se tuli kohti ja yritti nappaa kädestä kiinni ja alkoi äristä. Eli tätä ollaan nyt vältelty, jotta ei provosoida liikaa. Pikkurekkuhan painelee sitä ympyrää ja tulee tahallan liki että yrittäppäs ottaa mut kiinni.
Bessi on kovin kiinnostunut vetoleikeistä ja ottaa kunnolla kiinni, eli omat sormet on vaarassa kun koordinaatiokyky ei ole vielä ihan kohdallaan. Painileikit tuntuu olevan myös mieleisiä.
Bessi ei ole toistaiseksi ainakaan olut herkkä haukkumaan, tiedä sitten kuinka paljon haukkumista oppii toiselta koiralta. Kaikenlaisia örinä-ääniä ja murinaa kuuluu usemminkin.

On kyllä nopeat hoksottimet, eli eteen tulo ja sivulle tulo yms. älysi äkkiä. Sisälle mennessä otetaan myös ihan kivasti kontakti ennen kuistilta sisälle menoa. Myös remmikäytös kotona OK. Pentukurssilla käydään myös ja se tekee hyvää jo siksikin että pääsee näkemään muita. On meinaan tooosi yli-innokas ryntäämään kaikkien rapsutettavaksi. Täällä maalla kun ei muuten paljoa muita nähdä.
On toki pikkurekusta mallia katsomalla jo alkanut seurailemaan katsellaan lintuja (pikkurekkuhan suunnilleen liittää niitten perässä :-D ). Bessi kyllä hajuista on innostunut, mutta lähipellon peurat ja jänikset ei ole vielä osunut silmiin.
rodut: Papillon, pk.collie ja cavalier

http://www.kennellagoon.com

http://lagoon.kuvat.fi/
Avatar
Miia Luukkainen
 
Viestit: 116
Liittynyt: 26.02.2008 17:09
Paikkakunta: Riihimäki


Paluu Luonneaiheet



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä