Suomen Collieyhdistys ry
Uroskansio


Mikä uroskansio on, ja miksi?

Listalle toivotaan mahdollisimman paljon jalostuskelpoisia uroksia. Listalle pääsy edellyttää, että uroksen omistaja ilmoittaa koiransa tiedot jäljempänä olevien ohjeiden mukaan. Kasvattajat käyttävät uroslistaa apuna suunnitellessaan jalostusyhdistelmiä, lisäksi uroslista toimii jalostustoimikunnan apuvälineenä.

Se, että uros on ilmoitettu listalle, ei edellytä sitä, että uroksen tulisi olla aina ja kaikissa olosuhteissa käytettävissä. Uroksen omistaja voi käyttää harkintaansa, ja astutus on aina uroksen omistajan ja nartun jalostusoikeuden haltijan välinen sopimusasia (suosittelemme käytettäväksi Kennelliiton virallisia sopimuslomakkeita). Jokaisen rodun jalostuksen kannalta on oleellisen tärkeää, että jalostukseen käytettäisiin mahdollisimman laajaa urosjoukkoa. Tämän vuoksi toivomme urosten omistajien aktiivisuutta. Myös kasvattajat voisivat kannustaa kasvattamiensa urosten omistajia ilmoittamaan tietoja uroskansioon.


Minkälaisia uroksia toivotaan listalle?

Vaatimukset listalle pääsemiseksi:
- virallinen silmätulos CEA-vapaa tai CRD
- virallinen lonkkatulos A tai B
- näyttelystä EH (tai laatuarvostelun 1. palkinto) TAI jalostustarkastuslausunto

Toivomus olisi myös, että uroksen omistaja käyttää harkintaa siinä, että uros olisi myös muilta ominaisuuksiltaan jalostuskelpoinen. Jalostuskoiran tulisi olla aina yleisterveydeltään hyvä, ja luonteeltaan arkielämästä hyvin selviytyvä peruskoira. 


Yleistä uroskansiosta

Mikäli koiran omistajatietoja ei ole uroskansiossa julkaistuna, ne saa pyydettäessä jalostustoimikunnan sihteeriltä.
Vain koiran OMISTAJA voi lähettää koiran tiedot uroskansioon. Ei siis uroksen kasvattaja, ellei hän ole myös omistaja.

Uros poistetaan listalta automaattisesti sen täytettyä 10 vuotta, ellei omistaja erikseen ilmoita että uros on edelleen jalostuskäytössä. 

Uroslista julkaistaan vuosittain kunkin vuoden ensimmäisessä Colliesanomissa ja tulokset päivitetään ennen julkaisua. Uroksen omistaja voi halutessaan päivittää tuloksia useammin nettiuroskansioon. Tulosten ilmoittamisen yhteydessä on mainittava päivämäärä ja paikka. Uroskansion internet-version päivitysväli on noin yksi kuukausi. Jokaisen uroksen omalla sivulla on linkki uroksen KoiraNet-tietokannan sivuun. KoiraNetissä julkaistaan mm. uroksen terveys-, näyttely- ja koetulokset sekä sisarukset ja jälkeläiset.


Miten ilmoitan omistamani uroksen listalle lisättäväksi?

Postitse;

Voit lähettää postitse tiedot omistamastasi uroksesta osoitteeseen Eeva Pukkila, Nuolialantie 23 A1, 33900 Tampere. Halutessasi voit liitää mukaan kaksi valokuvaa (mieluiten sivukuva koko koirasta ja pääkuva). Helpoimmillaan ilmoitus voi sisältää koiran nimen, rekisterinumeron ja tiedon, että koiran voi liittää mukaan listaan (tällöin ylläpitäjä etsii KoiraNetistä viralliset tiedot ja tulokset).

Muista liittää mukaan omistajan nimi ja yhteystiedot (osoite, puhelin, sähköpostiosoite, kotisivujen osoite),  sekä tieto siitä mitkä tiedot saa julkaista SCY:n nettiuroskansiossa.

Sähköpostitse;
Lähetä tiedot email-osoitteeseen uroskansio@collieyhdistys.fi

Kuvat:
- Lähetä vain kaksi kuvaa per koira. Mieluiten sivukuva koko koirasta ja pääkuva.
- Yhden kuvan maksimikoko on 300 kb.
- Kuvatiedoston nimestä tulee käydä selkeästi esille kuvan esittämän koiran virallinen nimi, mikä helpottaa huomattavasti kuvan yhdistämistä oikeaan koiraan.
- Ylläpitäjä muuttaa kuvat oikean kokoisiksi. Kuvia ei muokata millään muulla tavoin.
- Lähetä kuvat jpg-tiedostoina, älä upota niitä word-dokumenttiin.

Omistajan yhteystiedot::
- Nettiuroskansiossa julkaistaan luvalla omistajan nimi, osoite, puhelinnumero, sähköpostiosoite sekä kotisivuosoite.
- Mainitse selvästi, mitkä yhteystiedot saa julkaista nettiuroskansiossa.  Yhteystiedot, joiden julkaisuun internetissä ei ole annettu lupaa, ovat vain jalostustoimikunnan käytettävissä, omistajan yhteystiedot saa pyydettäessä jalostustoimikunnan sihteeriltä. 

Koiran muut tiedot:
Jos koiran sukutaulu nettiuroskansiossa on puutteellinen, koiran omistaja voi halutessaan lähettää puuttuvat tiedot.  Jalostustarkastuslausuntoja ei julkaista, mutta koiran sivulle laitetaan maininta tarkastuksesta, tarkastuspäivämäärä ja tarkastuksen tehnyt tuomari. 

Silmätuloksissa on ilmoitettu ainoastaan virallisten silmätarkastusten tulokset. 

Näyttely- ja koetuloksissa huomioidaan vain Suomessa saavutettu korkein tulos. Koirasta, jonka kotimaa on muu kuin Suomi, julkaistaan koiran kotimaan tulokset, jos tulosten tarkistaminen on mahdollista (esim. Ruotsin Kennelliiton Hunddata).

Näyttelytulokset merkitään MVA, SERT, ERI/SA, EH/1. Mikäli valionarvo on saavutettu ulkomailta, merkitään näyttelytulokseksi MVA (ulkom.)

Palveluskoirakoetuloksista merkitään saavutettu koulutustunnus ja korkein tulos, esim. JK2/PAJä AVO1 (palveluskoirien jälkikokeen avoimen luokan ykköstulos). 

Muuta-sarakkeessa on ilmoitettu mahdollisten toko- ja agilitytulosten korkein taso. Agilitytulos merkitään vain, jos koira on saanut kilpailussa tuloksen. Nollatulokset merkitään kuma-merkinnällä.


Jälkeläismäärät ja tulokset on tarkistettu Suomen Kennelliiton KoiraNet-jalostustietojärjestelmästä 19.12.08.



Ylläpitäjä: uroskansio(at)collieyhdistys.fi
Päivitetty viimeksi 20.10.2009